Historic Rally Trophyn sarjakauden päätös ajettiin Rantarallissa
Historic Rally Trophyn (HRT) kauden päätösosakilpailu ajettiin lauantaina 19.9. Mynämäen ja Yläneen ympäristössä kulkeneessa NIBE Rantarallissa. Kuuden erikoiskokeen reitillä saatiin tarvittavat erot tehtyä ja viimeisetkin mitalistit selville. Kilpailu toimi monille hyvänä harjoituksena vaikkapa ensi vuoteen, silloin ajetaan kunniakkaasti 50. Rantaralli ja silloinkin kisa kuuluu HRT-sarjaan.
Kilpailupäivä saatiin ajaa läpi erinomaisissa olosuhteissa, syyssateet eivät kisaa kiusanneet ja ratkaisupisteistä saatiin sikäli kilvoitella tasapuolisissa olosuhteissa. Kuljettajilla ja kartanlukijoilla on sarjassa omat pistetaulukkonsa, sen myötä samaan autokuntaan ei aina tule samanvärinen mitali. Kuuden osakilpailun sarjasta viisi parasta tulosta huomioidaan loppupisteissä.
NUOTTISARJA
Nuottisarjalaisista ensimmäisenä matkaan starttasi nelivetoisella Mazda 323 GTX:llä Kim “Henkka” Forsgren (MäntsMK) – Anne Heinonen (LakUA). Autokunta oli vahvin vaihtoehto myös kilpailun nopeimmaksi Historic-autokunnaksi ja vastasikin odotuksiin, vaikka avauserikoiskokeella tekninen vika vauhtia verottikin. Nuottisarjan mestaruuden oli jo aiemmin varmistanut luokassa 20 ajava Eemil Pitkänen (FoSUA) Volvo 142 S:llä. Pitkäsen kartanlukija Jasmin Hannunen (HRCF) oli kartanlukijoiden pisteissä toisella sijalla hyvissä asemissa mestaruuteenkin. Moottoririkko keskeytti kuitenkin autokunnan kisan kahden erikoiskokeen jälkeen ja Hannusen sijoitus kartturipisteissä vaihtui nelostilaan. Pronssisijalta kisaan startanneet Harri Antinaho (PR-Rac) – Mari Kinnunen (OrSUA) ajoivat luokan 21 voiton Toyota Starletillaan ja nousivat Nuottisarjan hopealle. Pisteissä toisena startannut Jarmo Monni (LahUA) (lk22) joutui keskeyttämään Ford Escort RS:llään ja putosi sen myötä sarjan kärkikolmikosta ulos. Varsin kovan nousun suoritti luokan 22 voiton napannut kaksikko Teemu Koivisto (HeiUA) – Mervi Koivisto (HeiUA) Mercedes Benz 280 CE:llä. Kuljettaja nousi seitsemänneltä sijalta pronssille ja kartanlukija kolmostilalta hopealle.


-Ensimmäisellä pätkällä vaihdevaijeri irtosi ja kaksi pienintä vaihdetta katosi käytöstä sen myötä. Sen jälkeen oli patentin paikka ja perinteiset pelastajat, eli nippusiteet avuksi, jotta saatiin kisaa järkevästi jatkettua. Loppukisa tulikin varsin ongelmattomasti. Kisan jälkeen on menossa tämän auton perinteinen remontti, joka on käytännössä joka kisan jälkeen, eli vaihteiston päätylaakerin kanssa jumpataan. Näinä herkkinä hetkinä sitä aina pohtii, että saisikohan järkikuluilla autoa päivitettyä johonkin muuhun sarjaan, kun tämä on muuten mahdottoman mukava auto ajaa. Voisihan se olla kiva vaikka F-Cupin nelikkoja käydä haastamassa, kertoilee Forsgren.

Kim Forsgren – Anne Heinonen, voittajat Rantaralli-26 / Kuva: Marko Kyöstilä
YKKÖSRYHMÄ
Nuotittomien puolella Ykkösryhmän mestareiksi jo Lahden tuplakisan jälkeen varmistui luokassa 2 Toyota Corollalla kisaavat Markku Hakala (FoSUA) – Jari Männistö (FoSUA), jotka eivät päätöskisaan enää lähteneet. Hopeassa kiinni ollut Markku Hietamäki (TerUA), vastaavalla ajokilla puolestaan oli mukana, kyydissään tällä kertaa Ari Eichorn (LopUA). Luokassa 3 mukaan oli saatu Antero Sakselin (SaloUA) – Raimo Hautalahti (AnkUA) Porsche 924 Turbolla. Ykkösryhmäläisiä ei tällä kertaa viivalla enempää ollutkaan, joten maaliin pääsemällä kisapokaalit kotiin viemisiksi varmistuisivat ja molemmat autokunnat sen myös tekivät.


Antero Sakselin – Raimo Vanhalahti, Rantarallin ykkösryhmän kurkot / Kuva: Marko Kyöstilä
Kategoria -65
Historic -65 kategoriassa mestaripari oli tiedossa jo ennen Rantarallia, luokassa 5 Bertil Lindholm (HRCF) – Pentti Ritari (HSTT) ovat ulkoiluttaneet Ford Cortina Lotusta kauden mittaan säännöllisesti ja käytännössä kategorian mestaruus varmistui jo siinä kohtaa kun Lahden elokuun tuplakisan ilmoittautuminen päättyi. Rantarallissa kategoriaan ja luokkaan saatiin toinenkin auto mukaan, kun Ilpo Holm (SaloUA) – Mika Heinonen (SaloUA) starttasivat Volvo 122:lla mukaan. Keskinäisessä kisassa Holm ajoi edelle, mutta toisaalta, mikäpä kiire mestareilla enää olisi ollutkaan. Voitolla Holm – Heinonen kaksikko nappasi kategorian hopean. Kauden ensimmäisessä sekä kolmannessa kilpailussa Ford Consul Cortinalla luokassa 4 ajanut autokunta Teuvo Rajakangas (KiuUA) – Päivi Ruotsalainen (KiuUA) päätyivät pronssille.



Bertil Lindholm – Pentti Ritari, kategoria -65 mestarit / Kuva: Marko Kyöstilä
KATEGORIA -71
Kategoriassa -71 Ford Escort 1300 GT:llä luokassa 7 ajavalla Sami Leinosella (MhMK) lähtökohta päätöskisaan oli erinomainen. Vain 3 pisteen lisäys pistepottiin olisi riittänyt mestaruuteen, jottei lähin uhkaaja, samassa luokassa ajanut Jukka Eteläniemi (AL/AKU-Jkl) olisi noussut ohi. Leinoselle käytännössä riitti kisasta maaliin pääseminen, mutta vauhti oli totutun kovaa läpi päivän ja tuloksena luokkavoitto. Karttureissa puolestaan Eteläniemen kyydissä istuva Markus Oksanen (UuUA) oli niskan päällä Leinosen kartturiin Jarno Metsoon (MhMK) nähden. Vain keskeytys olisi voinut tiputtaa Oksasen johtopaikalta Metson taakse. Luokka 8:ssa voiton otti kaksikko Markku Taipale (HRCF) – Kati Muntola (SaloUA) Ford Escort Twin Camilla. Kuljettajissa kategorian pronssi kirjattiin Taipaleelle ja karttureissa puolestaan pronssille Petri Hänninen (SLUA).


-Koitettiin tulla sellaista omaa ajoa, varmistelu ei ole ollut vahvuus koskaan. Aika täpärällä varmasti oli että päästiin maaliin. Viimeistä siirtymää kun ajettiin letkassa kohti kisan maalia, niin voimansiirto täristi vallan julmetusti. Vaihdekeppikin veivasii kuin päivätansseissa konsanaan. Vaihdelaatikko ja kardaani on nyt purettuna ja työn alla, että mikä moisen aiheutti, kun vielä olisi tarkoitus tässä syksyllä kisata ainakin rallisprintin puolella, tarinoi Leinonen.

Sami Leinonen – Jarno Metso Rantarallissa -26 / Kuva: Marko Kyöstilä
KATEGORIA -76
Kategoria -76:ssa mestarit olivat tiedossa jo Lahden kisojen jälkeen, luokassa 12 pelkkiä voittoja kauden mittaan napsinut kaksikko Sami Vuorinen (MäntsMK) – Esa Kirjonen (MäntsMK) starttasi ykköskorimallin Ford Escort RS 2000:llaan mukaan Rantaralliinkin, ottaen kauden kuudennen luokkavoitonsa. Pistepotti ei enää karttunut, kun viisi parasta kisaa lasketaan, mutta hyvin sujuneelle kaudelle menestysnälkää oli todettavasti vielä jäljellä. Samassa luokassa kisaava kaksikko Mikko Inkiläinen (TeisUA) – Teemu Inki (TeisUA) oli jo varmistanut hopean, kauden päätteeksi otettiin Volvo 144:lla vielä luokan kolmostila kisasta. Luokassa 11 Seppo Penkkala (NaSU) – Pertti Jussilainen (TMS) ajoivat voittajiksi Sunbeam Avengerilla. Kategorian pronssit menivät luokkaan 11 Risto Laine (SiAK) – Tomi Auranen (Päij-HUA) kaksikolle, jotka eivät päätöskisassa olleet Kuplallaan mukana.



Sami Vuorinen – Esa Kirjonen kategoria -76 mestarit / Kuva: Marko Kyöstilä
KATEGORIA -81
Kategoria -81:n johdossa Rantaralliin starttasi kaksikko Esa Lindroos (AUK-J-äijät) – Anja Lindroos (AUK-J-äijät) Talbot Sunbeam TI 1,6:llaan luokassa 14. Lähimmät uhkaajat eivät kisaan lähteneet ollenkaan mukaan, joten Lindrooseilla oli sikäli seesteinen päivä ajella ja varmistella mestaruutta. Havainnot penkalta kuitenkin kertoivat, että ulkomutkan heinikoillakin oli päivän aikana ennätetty käyty.
Hopealle sarjassa ylsivät Pasi Honkalatva (JyvUA) – Jari Honkalatva (JSAST) luokan 13 Toyota Starletillaan. Kolmospaikalle kategoriassa yltävät Lahden tuplavoittajina sarjan kestomenestyjät Janne Kanerva (AnkUA) – Harri Kanerva (AnkUA) Volvo 242:lla.



Esa Lindroos – Anja Lindroos, kategoria -81 mestarit / Kuva: Marko Kyöstilä
KATEGORIA -92
Kategoriassa -92, luokassa 16 kilpailevat Juha Selänne (RiiUA) – Jarkko Kohtaniemi (LahUA), sekä Juho Silvennoinen (K-KUA) – Toni Salmi (SLUA) starttasivat Rantaralliin vain pisteen päässä toisistaan. Molemmilla autokunnilla ajokkeina Skoda Favorit 136 L. Skodien taisto päättyi tällä kertaa jo avauspätkälle, kun Selänteen ajokkiin iski moottorivaurio.. Muutaman pisteen päässä takaa-ajoon starttasivat Sami Jaakkola (HRCF) – Riku Alastalo (VääUA) luokan 18 Opel Manta 2,0 E:llä. Alkukauden aikana Mersulla hankitut luokkavoitot olivat nyt arvossaan, toinen sija omasta luokasta riitti kategoriamestaruuteen. Selänteen keskeytyksen myötä tasaisen Skoda-kaksikon pisteet menivät tasan, mutta paremman pisteistä poisjäävän kisan kautta Silvennoisen autokunta pokkaa hopeat.



Sami Jaakkola – Riku Alastalo kategoria -92 mestarit / Kuva: Marko Kyöstilä
Kategorioissa menestyneiden lisäksi kauden päätösgaalassa palkitaan kauden kolme parasta Seniorikuljettajaa, tänä vuonna kärkitrio on Sami Jaakkola 53 pistettä, Juha Selänne 51 pistettä, sekä Esa Lindroos 49 pistettä.
Classic F
Classic F:ssä oletusarvona oli, että luokassa 28 kisanneet Janne Kukkonen (HeiUA) – Kari Salo (-) Vauxhall Astra GTE:llä varmistivat mestaruutensa ilmoittautumisajan päättyessä. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä pistetaulukosta löytyi virhe Lahden perjantain kisan kohdalta, autokunta oli saanut 2 pistettä ylimääräistä. Virheen paljastuttua, luokan 27 Toyota Starlet parivaljakolle Henri Pensikkala (KySUA) – Miko Pensikkala (TMS) avautui mahdollisuus napata Classic F:n ykköspystit. Toki, siihen vaadittiin kuitenkin luokkavoittoa ja se saatiinkin.. Luokan 28 voiton nappasi päätöskisasta Timo Hakala-Rahko (KaUA) – Satu Hakala-Rahko (KaUA) Ford Escort MK1:llä ja samalla pronssit sarjasta.


-Ei pelattu suinkaan mitään upporikasta tai rutiköyhää jäämällä päätöskisasta pois, vaan oli alkujaan työeste. Jälkikäteen todettuna, projekti valmistui hieman luultua nopeammin ja käytin lopulta vapaaksi jääneen viikonlopun purjehtimiseen. Pensikkalat olivat meitä nopeampia niissä kisoissa missä oltiin, joten ihan oikeaan osoitteeseen mestaruuspysti matkaa, kommentoi Kukkonen kuultuaan virheestä.

Henri Pensikkala – Miko Pensikkala, Classic F-mestarit / Kuva: Marko Kyöstilä
Rally Trophy
Rally Trophy jakaantuu kolmeen osioon, V1600, F ja Pro F enintään 1400 cm3, sekä V1600 Seniorit. Miikka Kaasman (SatUA) – Elina Lindstedt (THU-Team) Ford KA Kit Carilla oli jo varmistanut koko Trophyn voiton aiemmin, eikä kaksikon pistepotti enää kasvanut kauden päätöksessä tulleella luokan 30 kakkostilalla. Luokan 29 puolella Tino Varjo (MynUA) oli jo varmistanut itselleen hopeaa, mutta kartturi Joona Paunukoskelle (MynUA) oli hakusessa korotus pronssilta hopealle. V1600:sten luokkavoiton nappaamalla hopeat saatiinkin Ford Focuksella kisaavaan autokuntaan. Pronssit matkaavat kaksikolle joka ei Rantarallissa ollut mukana, Mikael Laakso (MynUA) – Tuomas Ollikainen (MynUA), ajokkina Daihatsu Charade 1,3 i. Senioreiden V1600 valtikka varmistui Ford Focuksella kisaavalle Ari Häiväläinen (TerUA) – Leevi Salonen (TerUA) kaksikolle jo siinä kohtaa, kun selvisi että kilpakumppanit passaavat päätöskisan väliin.





Tino Varjo – Joona Paunukoski Rally Trophyn hopealle / Kuva: Marko Kyöstilä
HISTORIC TASANOPEUS-RALLISARJA
Historic Regularity Rally Trophy, eli kotoisammin Historic Tasanopeus-Rallisarja sai mestarit jo Lahdessa, kun Pekka Stellberg (HRCF) – Pertti Toivonen (AL-Helsinki) varmistivat kolmannen peräkkäisen mestaruutensa, mutta muut mitalit olivat vielä avoinna. Reijo Rintala (KangUA) – Jari Kulmala (KangUA) ajoivat Talbot Sunbeam TI 1,6:llaan tyylikkäästi päätöskisan voittoon. Erinomaisen vastuksen kuitenkin antoi Eugen Damstedt (SiAK) – Jari Itäkodes (HRCF) kaksikko Porsche 911:lla. Eroa oli lopulta vaivaiset 1,9 virhepistettä Rintalan autokunnan eduksi. Kolmospaikan ottivat Eero Juutilainen (RUA) – Eetu Juutilainen (AL-Helsinki) Subaru Imprezalla. Kuljettajien hopea Eero Juutilaiselle, karttureissa puolestaan Jari Kulmalalle. Pronssit kuljettajissa Reijo Rintalalle ja karttureissa Eetu Juutilaiselle. Päätöskisan mystisin tapahtuma kävi kuitenkin mestaruuden ottaneessa autokunnassa, ajokki kun karkasi ojaan ensimmäisen erikoiskokeen jälkeisellä siirtymällä.


-Kausi on ollut kokonaisuutena hyvä ja voittoa nytkin lähdettiin hakemaan. Neljä voittoa kun oli jo taulukossa, niin kyllä halu oli sinne se viideskin saada. Voi kuitenkin sanoa että itse tuli sählättyä. Oli sellainen uuden asfaltin osuus, jossa heti tuoreen asfaltin ulkopuolella oli pehmeää soraa tarjolla. Siinä kun tuli mittareita vilkuiltua niin johan se petollinen reuna imaisi. Viiste ojaan oli jyrkkä, eikä millään noussut takaisin tielle vaikka parhaamme tehtiin. Hinurin avulla vasta päästiin ylös, joten tuli vähän toisenlainen kruunu kaudelle mitä tavoiteltiin, kertoo Stellberg.

Reijo Rintala – Jari Kulmala tasurien voittoon Rantarallissa -26 / Kuva: Marko Kyöstilä

Eugen Damstedt – Jari Itäkodes haastoivat kisan voitosta erinomaisesti / Kuva: Marko Kyöstilä

Eero Juutilainen – Eetu Juutilainen, mitalimiehiä / Kuva: Marko Kyöstilä
Kokonainen pistetaulukko löytyy täältä >>> Sarjapisteet 2026