
Esa Niittymäki keskeytti Jyväskylässä, mutta voitti VW-sarjan 2025
Volkkareiden VW Aircooled Rally Series on ajanut omista mestaruuspisteistään HRT-sarjan osakilpailuissa jo muutaman vuoden ajan. Vuosittain he ovat käyneet vierailemassa muuallakin, kuten esimerkiksi tänä vuonna olivat Tunturirallissa, jolloin HRT-kauden avaus Kuopiossa jäi heiltä väliin. Yhteensä 18 eri kuljettajaa ja 21 eri kartanlukijaa on vuonna 2025 nähty sarjassa. Kilpailu on ollut

Rally Trophy -sarjassa 2025 Jani Laaksonen – Tero Keltti selkeä ykköspari
Kaksivetoisille 1400-kuutioisille F- ja Pro F- ”viritteisille” autoille sekä Vakio 1600 -luokan ns. nykyautoille ovat HRT-sarjan yhteydessä ajettavan Rally Trophy -sarjan luokat 31 ja 30. Lisäksi 55 vuotta jo täyttäneille tai kilpailuvuoden aikana täyttävillä ykköskuljettajilla on oma Rally Trophy Seniorit -luokka. Senioreille oli myös ns. nuottiluokka, mutta yhtään ilmoittautumista ei

Nilsiän Antti Väätäinen – Pasi Jestoi Escortilla Classic F -sarjan paras pari
Jyväskylän Suurajot keräsi HRT-sarjan yhteydessä ajettavan Classic F -sarjan kilpailijoita yhteensä kymmenen. Mestaruuden oli jo varmistanut Nilsiän UA:n pari Antti Väätäinen–Pasi Jestoi Escort RS 2000:lla, eikä heitä enää päätöskisassa nähtykään. Vain kärkikaksikko ajoi viisi osakilpailua kuudesta, muilla osanotto on jäänyt harvemmaksi. Pistetaulukon kolmas, Harras Lindroos, ja viides Anssi Laurell ovat

Tasanopeusluokan hallitseva mestaripari Stellberg-Toivonen uusi mestaruutensa
Tasanopeusluokan hallitsevan mestariparin lopputulokseen jäi ”harmittava” yksityiskohta, kun Kuopion kisassa voittaja ei ollutkaan Pekka Stellberg–Pertti Toivonen. Lapuan ja EPUA:n pari Mika Alakoskela–Risto Salonpää nimittäin aloittivat voitolla oman kautensa. Stellbergin autokunta voitti lopulta vain kaksi osakisaa, mutta sen verran tasaista jälkeen tekivät, että miehet uusivat mestaruutensa viiden pisteen erolla Reijo Rintala–Jari

Pasi Hapulahti nuottisarjalaisten mestari, Petri Fonsell samoilla pisteillä toinen
Riihimäen Pasi Hapulahti kaksivetoisella Volvo 242:lla on monesti todennut, ettei ”kerkiä” nelikkojen kanssa samassa luokassa (23). Nelivetoiset eivät sinänsä sellaisenaan ole olleet suurin vastus nuottisarjan mestaruuden esteenä. Tiukimman taistelun Hapulahti on käynyt kauden alusta asti 1300-kuutioisella Opel Kadettilla luokassa 20 ajavan Lakeuden UA:n Toni Kemppaisen kanssa. Ja olihan talvikisoissa vielä

Juha Selänne otti neljännen luokkavoiton ja vei kategoriamestaruuden
Ennen Jyväskylän Suurajoja ikäkategorian pistejohdossa oli Orimattilan UA:n Antti Siikala Skoda Favoritilla luokasta 15. Tiukasti kintereillä oli luokan 16 Turengin AK:n Ilkka Koskela Corollalla. Miesten ero oli vain kolme pistettä. Viiden pisteen päässä Siikalasta ja kolmantena oli Keski-Karjalan UA:n Juho Silvennoinen myös Favoritilla luokassa 15. Neljättä sijaa piti HRCF:n Juha