Alavuden Jari Valtaala-Pekka Perälän vauhti oli Classic F -sarjassa muille liikaa

Published by HRCF Tiedottaja on

Alavuden UA:n pari Jari Valtaala-Pekka Perälä tuli, näki ja voitti. Classic F -sarjalaisista nopein pari Kuhmoisissa. Kuva: Marko Kyöstilä

Historic Rally Trophy -sarjassa ”ns. vanhan kansan F-ryhmän perusautot” kilpailevat Classic F -luokissa 28–30. Classic F -luokkaan kelvollisten autojen tulee olla luokiteltu ennen vuotta 1995. Moottorissa saa olla enintään kaksi venttiiliä/sylinteri. Lisäsäiliöillä varustetut iskunvaimentimet ja sekventiaalivaihteistot ovat kiellettyjä. Lisäksi autojen poljinasetelman tulee olla alkuperäisen tyyppinen eli lattiapolkimet on kielletty. Classic F -luokkaan soveltuvat siis kaikki 2-vetoiset A-, N-, FinR2wd- tai F-ryhmän sääntöjen mukaiset autot, edellä mainituin rajoituksin.

FoSUA:n Tommi Huhtala hallitsi Escortilla viime vuonna Classic F -sarjaa suvereenisti. Alkukauden 2023 kaksi ensimmäistä kisaa näyttivät, että Huhtalan paikan ottaisi tänä vuonna haltuunsa HRF:n Anssi Laurell Escortilla luokassa 30. Alavuden Jari Valtaala tuli kuitenkin Kuhmoisiin luokkaan 29 Starletilla, ja kerralla sekoitti koko pakan. Huimat koko porukan pohjat kaikille pätkille. Laurell jäi porukan kakkoseksi lopulta 59 sekunnin tappiolla. Pisteet kuitenkin jaetaan luokkasijoitusten perusteella.

Luokassa 28 Someron UA:n Jussi Tuomela-Teemu Okker Starletilla olivat luokan ainoa autokunta, eivät suoriutuneet maaliin asti. Keskeytys tuli ulosajon jälkeen ykkösellä.

Luokan 30 taistelupari oli Anssi Laurell sekä Lammin UA:n Reijo Hinkka–Tapani Suokas Escort RS:llä. Tiukempaa taistelua voitosta ehkä hieman odoteltiin, mutta Laurell oli kaikilla pätkillä enemmän tai vähemmän nopeampi. Maalissa Laurellin voittomarginaali oli 1:42,5.
”Valtaala on ammattimies, jolla on hyvä vehkeet. Ei yritettykään sen vauhtiin päästä, ajettiin sarjapisteistä”, paljasti Laurell.
”Nyt joutui opettelemaan spoorissa ajamista, oli paikka paikoin niin uraista tietä. Sai kieli keskellä suuta tulla kaikki pienen tien osuudet. Isot tiet oli hienoa, sai laskea menemään.”
”Tähän on hyvä päättää talvikausi. Samalla vauhdilla jatketaan Kotkan kisassa”, huuteli kartturi vierestä.

”Laurell on niin nuori ja komea mies laskemaan, ei sillä tämmöinen vanha mies pärjää”, naureskeli Hinkka maalissa.
”Valtaala menee ihan maisemaan.”

EPUA:n Jari Perttu-Sara Kortelainen tulivat Escortilla myös maaliin.
”Ihan kivasti meni. Viimeinen pätkä ei sopinut meille yhtään. Se oli pientä tietä, mistä en ole koskaan tykännytkään”, myönsi Perttu.

Keskeyttäneiden listalle kirjattiin Harras Lindroos teknisen vian vuoksi kakkoselta sekä Joonas Ruotsalainen ulosajon jälkeen neloselta.

Seuraava osakisa ajetaan KaakkoisRallin merkeissä toukokuun puolivälissä.
-kk

Pistetilanne osakisan 3/7 jälkeen:
Classic F
Kuljettajat – Top 10
1. Anssi Laurell HRF lk 30 Ford Escort MK2 pisteitä 39
2. Jari Perttu EPUA lk 30 Ford Escort RS 2000 pisteitä 31
3. Pertti Inovaara LopUA lk 29 Chrysler Avenger pisteitä 12
3. Joonas Ruotsalainen SuonUA lk 30 Ford Escort RS 2000 pisteitä 12
3. Jussi Tuomela SomUA lk 28 Toyota Starlet pisteitä 12
3. Reijo Hinkka LamUA lk 30 Ford Escort RS 2000 pisteitä 12
7. Jari Valtaala AlavUA lk 29 Toyota Starlet pisteitä 10
7. Tuomas Lunkka LievUA lk 28 Toyota Starlet pisteitä 10
7. Hannu Pietiläinen HankUA lk 29 Lada 2105 pisteitä 10
7. Petri Koskinen LopUA lk 29 Toyota Corolla Coupé pisteitä 10

Kartanlukijat – Top 10
1. Kari Vihmalaakso HRCF lk 30 pisteitä 39
2. Sara Kortelainen EPUA lk 30 pisteitä 31
3. Marko Sihvo AAU lk 29 pisteitä 12
3. Anssi Ruotsalainen SuonUA lk 30 pisteitä 12
3. Tapani Suokas LamUA lk 30 pisteitä 12
3. Teemu Okker SomUA lk 28 pisteitä 12
7. Sofia Lunkka LievUA lk 28 pisteitä 10
7. Jouni Jokinen HankUA lk 29 pisteitä 10
7. Jouko Koskinen – lk 29 pisteitä 10
7. Pekka Perälä AlavUA lk 29 pisteitä 10

Categories: Kisaraportit