Janne ja Harri Kanerva jyräävät kohti kategorian Historic ->1981 mestaruutta

Eipä tähän ole oikein mitään sanomista! Kun auto ja kuljettaja ovat ”kuin yhtä” hienolla sorabaanalla, meno on tämännäköisetä. Kuva: Marko Kyöstilä
Onhan sen jälleen kerran todettava, että Janne Kanerva jyrää jälleen kohti mestaruutta. Jäljellä olevista kahdesta osakisasta Kanerva voi laskea hyväkseen maksimissaan vielä 11 pistettä. Kakkosena olevalla Jyrki Putilalla on kaksi keskeytystä, joten hän voi kasvattaa pistepottiaan vielä kahdesta kisasta.
Historicien 1981 kategoriassa vain neljä autokuntaa mukana.
Luokassa 12 ei kilpailijoita Lahdessa ollut.
Luokassa 13 Asko Järvinen ja kartturi Mikko Öblom olivat ainoa osanottajapari. Maaliin tultuaan luokkavoitto toi yhdeksän pistettä.
Luokassa 14 Kanervan ja Putilan lisäksi oli mukana Laukaan Heikki ja Emppu Valkonen Volvo 242:lla, mutta leikki jäi kesken ykkösen jälkeen teknisen vian vuoksi. Kilpailun avauspätkällä, noin 14-kilometrisellä Valkonen jäi noin puolen minuutin päähän Kanervan pohja-ajasta.
Kanerva oli musertavan ylivoimainen, vähän niin kuin norjalaiset hiihdossa. Kanerva sai 10 sekuntia aikasakkoa jo ykkösellä, kun lähtöviivalla auto ei ensin lähtenyt käyntiin. Kakkosella sitten tuli harmillinen ”taktinen virhe”, kun ensin pätkällä ohitettiin edellä mennyt ja sen jälkeen mentiin tuttuun tapaan jonossa seuraavan erikoiskokeen lähtöön. Miehiltä vain siinä kisan tuoksinassa unohtui, että Lahden kisassa ajetaan kansainvälisten sääntöjen mukaisesti. Aika seuraavalle erikoiskokeelle on aina lähdöstä lähtöön, ei kuten kansallisissa kisoissamme, joissa ek:n maalista saa ajoajan seuraavan pätkän alkuun. Janne kertoi, että kyllä he sen nyt ottivat opikseen.
Normaalissa kisassa voisi olla vaikea ajaa kahden minuutin aikaero kiinni, mutta Lahden kaksipäiväisessä se onnistui, ja vieläpä lähes kaksin verroin. Ero luokkien 1–18 yleiskisassa kakkoseksi ajaneeseen Sami Vuoriseen venähti vielä peräti hieman yli kolmeen minuuttiin. Jyrki Putila oli kolmas, mutta eroa Vuoriseenkin jäi myös yli kolme minuuttia.
Seuraavan kerran pisteistä taistellaan Lopen ympäristössä Karkkilan ja Lopen UA:n isännöiminä.
-kk
Pistetilanteet osakisan 5/7 jälkeen – Top 10
Kuljettajat
1. Janne Kanerva AnkUA lk 14 Volvo 242 pisteitä 64,5
2. Jyrki Putila LeppävirtaRT lk 14 Ford Escort RS 2000 pisteitä 47,5
3. Keijo Hållfast HRCF lk 12 Toyota Starlet 1300 pisteitä 41
4. Heikki Valkonen LMM lk 14 Volvo 242 pisteitä 33
5. Asko Järvinen LamUA lk 13 Sunbeam Avenger 1600 GT pisteitä 25,5
6. Vesa Glad NokUA lk 12 Toyota Starlet pisteitä 23
7. Pasi Honkalatva JyvUA lk 12 Toyota Starlet 1300 pisteitä 20
8. Juha Laaksonen KySUA lk 13 Volkswagen Golf 16 S pisteitä 12
9. Jari Oksanen HeiUA lk 14 Opel Ascona B pisteitä 10
10. Jesse-Joonas Haake lk 14 pisteitä 10
Kartturit
1. Harri Kanerva AnkUA lk 14 pisteitä 64,5
2. Osmo Huovinen LeppävirtaRT lk 14 pisteitä 47,5
3. Emppu Valkonen LMM lk 14 pisteitä 33
4. Mikko Öblom HyUA lk 13 pisteitä 25,5
5. Kirsi Helasmäki-Glad NokUA lk 12 pisteitä 23
6. Jari Honkalatva JSAST lk 12 pisteitä 20
7. Olli Väänänen LopUA lk 12 pisteitä 14
8. Sami Jaakkola HRCF lk 12 pisteitä 12
8. Jonna Sjöman MhMK lk 13 pisteitä 12
10. Jasmin Hannunen HRCF lk 12 pisteitä 10
10. Jari Kauppi HeiUA lk 14 pisteitä 10