Luokkien 1-18 yleiskilpailu ”kahden kauppaa”

Published by HRCF Tiedottaja on

Kuvassa Matti Jaatinen – Mikael Lagerström Volvollaan Kuhmoisten Sora -rallissa 2022 (Toni Ollikaisen kuva)

Ilman nuotteja ajavien luokissa täysin ylivoimainen tällä kaudella oli Anjalankosken UA:n Janne Kanerva. Hänen vauhtiinsa eivät muut päässeet, NHD:n Matti Jaatista lukuunottamatta, edes lähelle. Miten se on selitettävissä?

”Tämä 200-sarjainen Volvo on kerta kaikkiaan hieno ajettava, oikea kilpa-auto”, selittää asiaa Kanerva.
”Kun ensimmäisen kerran pääsin tätä ajamaan, oli suu korviin asti messingillä, eikä ole oikein vieläkään palautunut.”

Tekniikkaa vähemmän ymmärtävälle toimittajalle Kanerva selittää asiaa lisää.
”Tässä on hammastanko, aiemmassa simpukkaohjaus. Samalla otteella pääsee helposti kääntyvää autoa ohjaamaan. Alusta on hyvä ja voimaakin enemmän, semmoiset pari sataa hevosvoimaa. Ajaminen on tosi helppoa, ja kivaa.”

Kanerva tunnustaa, että uuden auton myötä vauhti on noussut, muttei vieläkään ”tappiin asti”.
”Ei ole vielä ollut mitään varsinaisia tilanteita, vähän voisi vauhtia nostaakin.”

Matti Jaatinen uusi mestaruutensa

Jo viime vuonna HRT-sarjan yksi ”kategoria” on ollut luokkien 1–18 ykköskuljettajien yleiskilpailu. Pisteitä kerätään samaan tapaan 5/7 osakilpailusta, mutta osallistumispisteitä ei jaeta. Matti Jaatinen Volvollaan voitti tämän ”ottelun” viime vuonna ja nyt nappasi uudelleen ko. tittelin.

Jaatisella yleiskilpailun voitosta huolimatta ei loppujen lopuksi ollut mitenkään helppo kausi, mitä tulee yleiskilpailussa tarvittavien pisteiden karttumiseen. Kuhmoisten avauskisassa karkkilalainen oli vasta kolmas Joonas Kolehmaisen voittaessa ja Savonlinnassa Tomi Vanhatalon jälkeen kakkonen. Kotkassa Jaatinen voitti, Sappeella tuli keskeytys, Lahdessa kakkossija, Jyväskylästä jälleen voitto ja kauden päätöskisasta kakkossija.

Entä Janne Kanervan kausi? Mies näyttää vauhdillisesti olevan ”muista maailmoista” HRT-kisoissa, mutta sijoitus luokkien 1–18 yleiskilpailussa on vasta neljäs. Selitys tällekin kyllä löytyy. Alkuvuonna Kanerva ja Harri-isä kilpailivat vielä luokassa 11 eli kategorian 1975 Volvo 142:lla. Vauhti oli loistavaa, mutta tulosta ei tullut. Kuhmoisissa Kanervat keskeyttivät tekniseen vikaan. Savonlinnassa sijoitus oli yleiskilpailun kuudes, jolloin eroa kakkoseksi sijoittuneeseen Jaatiseenkin jäi vajaan minuutin verran. Ja sitten, Virolahdella Kotkan UA:n kisassa sattui SE ulosajo eli pistetaulukkoon K merkiksi keskeytyksestä.

Kanerva palasi entistä ”ehompana”

Pian alkoi kuulua huhuja, että Kanerva lopettaa ralliautoilun tähän paikkaan. Ystävät ynnä muut pistivät töpinäksi; auttoivat auton ja rahoituksen hankinnassa ja niin mies saatiin jälleen mukaan ralleihin. Ensimmäinen oli Ouninpohja-ralli, minkä jälkeen ura jatkui menestyksekkäästi jälleen HRT-sarjassa. Ja millä vauhdilla! Auto oli vaihtunut kategorian 1981 Volvo 242:een, ja meno oli entistä upeampaa.

Lahden osakisassa Jaatinen jäi kakkossijallaan voittajasta peräti kaksi minuuttia, kolmanneksi ajanut Jyrki Putila peräti kuusi minuuttia. Voiko tämä olla totta? hämmästeltiin laajemminkin. No, Jyväskylässä sitten nähdään.

Harmittavasti Jyväskylän vertailut sai heittää romukoppaan jo alkuvaiheissa, kun kakkospätkällä ensin ja sitten kolmosella auto kulku ”tukehtui”, kun polttoaine loppui kesken. Jaatisen pohja-aikaan verrattuna tappiota tuli neljä minuuttia. Yöllä oli bensavaras käynyt imemässä bensatankista suurimman osan polttoaineesta. Kolmospätkän jälkeen Kanerva nimittäin tankkasi peräti 59 litraa bensaa Volvonsa tankkiin! Jaatinen voitti, joensuulainen Samuli Kiiskinen jäi puolisentoista minuuttia ja oli toinen.

Kolmasko kerta toden sanoo? Rantarallissa, sarjan päätöskisassa jälleen sama kärkikaksikko; Kanerva ja Jaatinen, kisasivat voitosta. Jaatinen oli omaan kisaansa maalissa tyytyväinen, ei ollut ottanut riskejä ja ajoi omalla mukavuusalueella. Jotenkin oli kuitenkin vastauksissa havaittavissa, että olisiko Jaatinen kuitenkin halunnut yrittää vastata Kanervan vauhtiin. Ymmärrettävää kuitenkin on, että mielessä lienee ollut sarjapisteiden kannalta turhien virheiden välttäminen.
”Janne menee kyllä tosi kovaa, ei voi mitään. Meidän täytyy riskikynnystä nostaa. Tiukkaa tulee ensi vuonna, täytyy todeta. Uskon, että Jannelle kyllä pärjättäis, mutta silloin ei olla mukavuusalueellamme.”
-kk

Pistetilanne luokkien 1-18 yleiskilpailussa – Top 10

Ykköskuljettajat
1. Matti Jaatinen NHD lk 14 Volvo 144 pisteitä 52,5
2. Samuli Kiiskinen JoeUA lk 14 Volvo 144 pisteitä 44
3. Jyrki Putila LeppävirtaRT lk 13/14 Volvo 242/Ford Escort RS 2000 pisteitä 36
4. Janne Kanerva AnkUA lk 14 Volvo 142/Volvo 242 pisteitä 32,5
5. Tomi Tikanmäki NHD lk 11 Saab 96 V4 pisteitä 31
6. Niko Allinen KiuUA lk 9 Ford Escort 1300 GT pisteitä 24,5
7. Keijo Hållfast HRF lk 12 Toyota Starlet pisteitä 21
8. Kari Loppi UUA lk 10 Ford Cortina 1600 GT pisteitä 19
9. Harri Eerola AnkUA lk 14 Ford Escort RS 2000 pisteitä 17
10. Eero Kortelahti VeSa lk 10 Sunbeam Avenger pisteitä 16,5