Melkoista taiteilemista oli Janne Kanervan ajaminen tällä kertaa Laukaassa

Janne Kanerva paljasti joutuneensa käyttämään moottorijarrutusta tavallista enemmän, kun jarrujen pääsylinteri hajosi jo ensimmäisessä mutkassa. Kuva: Marko Kyöstilä
Kuopiossa kauden avauskisassa ikäkategorian 1981 kilpailijoita oli vain kaksi; Janne Kanerva luokassa 14 ja Esa Lindroos, joka oli 1990-kategoriasta vaihtanut ”pykälää vanhempaan” kalustoon ja on nyt ajanut Talbotilla luokassa 13.
Laukaan Peurunkaralliin osanottajamäärä reilusti tuplaantui, kun luokkaan 12 ja 14 tuli muutama autokunta lisää. Pistetaulukossa kaksi pistettä ajavat tietysti ovat kärjessä, mutta ei muidenkaan peli ole vielä menetetty. Kuudesta osakisasta neljä lasketaan osallistumispisteineen mukaan kilpailijoiden loppupisteisiin. Vielä siis ehtii, vaikkapa mestaruuteen asti.
Luokassa 12 jälleen Starletilla liikkeellä ollut Keijo Hållfast ajoi pohjat neljälle pätkälle viidestä. Nelosella Pasi Honkalatva Starletilla oli 4,2 sekuntia nopeampi. Maalissa Hållfastin ja kartturi Jasmin Hannusen voittomarginaali oli 33,2 sekuntia. Pari mahtui luokkien 1-18 yleiskilpailussa juuri ja juuri kympin sakkiin, yhdeksäntenä.

Keijo Hållfast kartturinsa Jasmin Hannusen kanssa ylsivät luokkien 1 – 18 yleiskisassa 9:nneksi. Kuva: Marko Kyöstilä
Luokassa 13 Esa ja Anja Lindroos olivat siis ainoa pari. Luokkien 1-18 yleiskilpailussa jämsäläiset jäivät puolestaan juuri ja juuri kympin ulkopuolelle, 11:ntenä.
Luokka 14 on ollut aina, kisasta toiseen kiinnostava, kun Janne Kanervalle ja Volvolle odotetaan vastusta. Ennen Peurunkarallia alkoi tilanne näyttää entistä kiinnostavammalta, kun Uuraisten Sami Tannermäki samanlaisella Volvolla ilmaantui lähtöluetteloon. Ja kas kummaa, ykköspätkällä Tannermäki oli jopa nopeampi, joten pieni ”jännityksen kipinä” jo hieman nosti päätään. Ensimmäisellä kuuden kilometrin pätkällä Tannermäen pohja-aika oli 2,7 sekuntia Kanervan ajamaa parempi.
Kun Peurunkarallin siirtymät olivat erityisen lyhyitä, eipä siinä kauaa mennytkään, kun Kanerva pisti tilanteen vanhoille urille. Kakkonen oli 11-kilometrinen ja täällä Kanerva teki 9,3 sekunnin eron Tannermäkeen. Kolmosella. kahdeksan kilometrin pätkällä eroa pätkäajoissa oli vain kaksi sekuntia. Ehti jo hetken käydä mielessä, että näinköhän vielä tästä kisa tulee. Tauolla kaksikon ero oli Kanervan hyväksi 8,6 sekuntia.
Ei tullut tällä kertaa. Maalissa Kanerva oli luokkien 1–18 nopein kuljettaja ja Tannermäki selvä kakkonen, mutta 33,2 sekuntia hävinneenä. Ei kuitenkaan minuuttitolkulla, joten jotain positiivista tässäkin.

Sami Tannermäki ja Markku Kantanen Volvolla on heti noussut HRt-sarjan ilman nuotteja ajavien kärkikuljettajien joukkoon. Kuva: Marko Kyöstilä
Kanerva kuitenkin paljasti kisan jälkeen, että häneltä hävisivät jarrut jo heti ensimmäisessä ysikymppi-jarrutuksessa erikoiskokeella 1. Pääsylinterin rikkoutumista eivät pystyneet tauollakaan korjaamaan, joten ajaminen ei ollut Kanervalle tyypillistä roiskimista, kun piti tarkkaan pitää huolen siitä, että auto pysyy jarrutuksissa tiellä.
”Takapyörät tuppasivat menemään lukkoon ja perä osumaan penkkoihin. Olihan ihan riittävästi tilanteita, ja muuhun kuin ripeään etenemiseen piti keskittyä liikaa. Kaikkea siinä käy mielessä, kun on vauhtia 150 km/h ja suoran päässä mutka, johon pitäisi jarruttaa”, jutteli Kanerva kisan jälkeen.
Seuraava osakilpailu ajetaan Mäntsälässä 17.5.2025.
-kk
Pistetilanne osakisan 2/6 jälkeen
Historic -> 1981
Kuljettajat
1. Janne Kanerva AnkUA lk 14 Volvo 242 pisteitä 23
2. Esa Lindroos AUK Jämsän Äijät lk 13 Talbot Sunbeam TI 1.6 pisteitä 21
3. Keijo Hållfast MäntsMK lk 12 Toyota Starlet pisteitä 12
4. Pasi Honkalatva JyvUA lk 12 Toyota Starlet pisteitä 10
4. Sami Tannermäki UuUA lk 14 Volvo 242 pisteitä 10
Kartturit
1. Harri Kanerva AnkUA lk 14 pisteitä 23
2. Anja Lindroos AUK Jämsän Äijät lk 13 pisteitä 21
3. Jasmin Hannunen HRCF lk 12 pisteitä 12
4. Jari Honkalatva JSAST lk 12 pisteitä 10
4. Markku Kantanen – lk 14 pisteitä 10