Classic F- ja Rally Trophy -sarjassa monta uutta haastajaa

Laukaan MM:n pari Tero Savonen-Juha Hautala viihtyi hyvin Classic F -sarjalaisten porukassa. Kuva: Marko Kyöstilä
HRT-osakilpailussa Laukaan Peurunkarallissa Classic F -sarjan voittaja Tero Savonen oli maalissa tyytyväinen mies. Voitto tuli 22,4 sekunnin erolla kakkoseksi ajaneeseen ja Kuopiossa voittaneeseen Nilsiän UA:n pariin Antti Väätäinen–Pasi Jestoi. Aiemmin Classic F -sarjaa hallinnut pari Anssi Laurell–Kari Vihmalaakso hävisi kakkossijan 5,2 sekunnilla. Sarjaan nyt palanneen parin suoritusta harmillisesti ”heikensi” hitaamman edessä lähteneen kiinni pätkällä ajaminen.
Leppäveteläinen Savonen myönsi, että Laukaan kisa oli hänelle ikään kuin kotikisa. Sen verran lähellä Peurunkaa mies paljasti asuvansa.
”No, vähän nolotti, kun tiet olivat aika tuttuja”, Savonen jutteli.
”Todella mukava oli olla tässä porukassa mukana. Nautimme suunnattomasti. Autokin tuntui tosi hyvältä, ajoin sillä nyt jo 138:nnen ralli. On hyvä, kun autot ovat aika lailla tasaväkisiä ja kisassa ratkaisee ajaminen.”
Savonen ajoi pohjat viidestä erikoiskokeesta neljälle. EK:lla 4 tuli tappiota Väätäiselle peräti 15,8 sekuntia.
”Pätkällä oli kaksi varoitusta, joihin otin reilusti vauhtia pois. Toisessa jäin epäröimään, että näinkö oikein OK-merkin vai oliko se sittenkin SOS, ja vähän kauemmin kesti taas päästä vauhtiin.”
Pistetilanne osakisan 2/6 jälkeen
Classic F
Kuljettajat
1. Antti Väätäinen NilUA lk 29 Ford Escort RS 2000 pisteitä 23
2. Tero Savonen LMM lk 29 Opel Ascona i 2000 pisteitä 12
3. Janne Kukkonen HeiUA lk 27 Vauxhall Astra 1.3 B pisteitä 10
4. Anssi Laurell HRCF lk 29 Ford Escort Mk2 pisteitä 9
5. Harras Lindroos AUK Jämsän Äijät lk 29 Ford Escort RS 2000 pisteitä 8
6. Joonas Ruotsalainen SuonUA lk 29 Ford Escort RS 2000 pisteitä 1
Kartturit
1. Pasi Jestoi NilUA lk 29 pisteitä 23
2. Juha Hautala HankUA lk 29 pisteitä 12
3. Kari Salo – lk 27 pisteitä 10
4. Kari Vihmalaakso HRCF lk 29 pisteitä 9
5. Mikko Heinävaara KotkaUA lk 29 pisteitä 8
6. Anssi Ruotsalainen SuonUA lk 29 pisteitä 1

Lauri Suokas – Henry Äyräväinen olivat Rally Trophy -sarjalaisten nopein pari Laukaassa. Kuva: Marko Kyöstilä
Rally Trophy -sarjassa monta uutta kuljettajaa
Uudemmilla autoilla ajettavassa Rally Trophy -sarjassa luokka 30 on Vakio 1600 -autoille. Toivakka AUK:n pari Tuomas Pietiläinen–Markus Mäki-Kulmala on Focuksella aiemmista kisoista tuttu, muut ovat uusia haastajia.
Ensimmäisellä, kuuden kilometrin mittaisella ykkösellä Joutsan Seudun UA:n Otto Järvinen–Amira Said Suzuki Ignisillä ajoi 4,1 sekunnin pohjat ennen paria Luumäen UA:n paria Eetu Kirppu–Mika Luukka Aurisilla. Pietiläinen jäi jo runsaammin, peräti 24,6 sekuntia. Kakkosella sama kaksikko oli kärjessä, kunnes kolmosella Laukaan Vesa Ritvaniemi–Juha Manninen olivat nopein pari. Tauolle tultaessa kolmosen jälkeen johdossa oli Eetu Kirppu ja kakkosena 18,8 sekunnin päässä Ritvaniemi. Järvinen oli ollut vaikeuksissa ja aikaa kului lähes kaksi minuuttia muita enemmän.
”Vaihteensiirtäjän vaijerin kuori hajosi, luulin ensin, että vaihdelaatikko lopetti toimimisen. Pääsimme huoltoon asti ja siellä ongelman korjattua”, selvitti Järvinen.
”Oltiin minuutin verran luokkaa johtavaa perässä ja toisen minuutin vielä luokassa 31 johdossa ollutta Suokasta perässä. Päätettiin kuitenkin, että yritetään ajaa eroa kiinni kahdella viimeisellä, ei anneta periksi.”
Nelosella ja viitosella Järvinen äityi uudelleen kovaan menoon ja nousi kuin nousikin takaisin luokkajohtoon. Nelosen 11-kilometrisellä Järvinen onnistui ajamaan puolen minuutin pohjat ja viitosellakin Kirppuun verraten eroa tuli lisää vielä yli 40 sekuntia. Kirppu hävisi lopulta 8,9 sekuntia, mutta hänen loppuaikaansa rasittaa 10 sekunnin aikarangaistus kakkoserikoiskokeelta myöhästymisestä. Riku Leinonen oli kolmas.
Ritvaniemen hyvä kisa tyrehtyi viitosella, kun aikaa tuhraantui lähes 10 minuuttia muita enemmän, ilmeisesti lumihankeen ajamisesta.
Useimmiten F-cupin kisoissa nähty Järvinen aikoo tällä kaudella urakoida pääasiassa Rally Trophy -kisoissa mm. HRT-sarjan osakisoissa Konsta Saariselta hankkimallaan Suzukilla.
Luokka 31 on tarkoitettu F- ja Pro F- (enintään 1400 cc) ryhmän autoille. Laukaassa oli kaksi osanottajaa, mutta Ari Häiväläisen ja Leevi Salosen VW Polo teki tenän, eivätkä miehet ykkösellekään päässeet starttaamaan. Lauri Suokas kartturinaan aiemmilta vuosilta HRT-kisoista tuttu kuljettaja Henry Äyräväinen Starletilla tuli maaliin ja oli Rally Trophy -luokkien kuljettajista nopein.
”Olisi varmaan ihan hyvä kisa Suokaksen kanssa saatu aikaan, jos ei oltaisi kolmosella jouduttu remonttia tekemään”, pähkäili Järvinen.
Rally Trophy Seniorit -luokassa Marko Riihimäki–Kimmo Löytänä Honda Civicillä keskeyttivät ykköselle. Voittoon ajoi viime vuoden sarjakakkonen Petri Liikanen ja Jari Kettunen Fiestalla.
Seuraava osakilpailu ajetaan Mäntsälän ympäristössä 17.5.
-kk
Pistetilanne osakisan 2/6 jälkeen
Rally Trophy -sarja
Kuljettajat
1. Otto Järvinen JouSUA lk 30 Suzuki Ignis pisteitä 12
1. Lauri Suokas AUK Jämsän Äijät lk 31 Toyota Starlet pisteitä 12
3. Eetu Kirppu LuuUA lk 30 Toyota Auris pisteitä 10
4. Riku Leinonen LMM lk 30 Toyota Yaris pisteitä 9
5. Tuomas Pietiläinen Toivakka AUK lk 30 Ford Focus pisteitä 8
6. Vesa Ritvaniemi LMM lk 30 Ford Fiesta 1.6 pisteitä 7
7. Ari Häiväläinen TerUA lk 31 Volkswagen Polo 1.4 pisteitä 1
Kartturit
1. Amira Said UuUA lk 30 pisteitä 12
1. Henry Äyräväinen AUK Jämsän Äijät lk 31 pisteitä 12
3. Mika Luukka LprUA lk 30 pisteitä 10
4. Joni Laitila LMM lk 30 pisteitä 9
5. Markus Mäki-Kulmala Toivakka AUK lk 30 pisteitä 8
6. Juha Manninen LMM lk 30 pisteitä 7
7. Leevi Salonen TerUA lk 31 pisteitä 1