Ennätysmäärä osallistujia Rallybaron Mäntsälä -ralliin 2025

Published by HRCF Tiedottaja on

Mäntsälän Moottorikerhon järjestämä Rallybaron Mäntsälä -ralli on Historic Rally Trophy -sarjan 2025 kolmas, mutta ensimmäinen sorapinnalla ajettava osakilpailu. Ennätyksellisen suuri määrä kilpailijoita ilmoittautui kisaan. Kokonaismäärä on 217 kilpailijaparia – joista tosin yksi pari joutui jo perumaan osallistumisensa. HRT-sarjalaisia on myös ennätyksellisen paljon, kun yhteensä 131 autokuntaa lähtee taistelemaan sarjapisteistä.

Kilpailun säännöissä mainitaan, että Rallybaron Mäntsälä -ralliin otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä enintään 200 kilpailijaparia mukaan. Mutta ei hätää, tähän kuultiin jo nyt helpotusta.
”Olimme jo heti aamusta ensin yhteydessä rallin tuomariston puheenjohtajaan Merja Rautaan ja hänen kauttaa myös AKK:n toimistoon. Saimme vahvistuksen sille, että voimme kaikki kilpailijat hyväksyä mukaan, eikä karsintaa tarvitse suorittaa”, paljasti rallin reittijohtajana toimiva Pertti Laaksonen.

Laaksonen on Mäntsälän MK:n toiminnassa ja rallien järjestämisessä ollut mukana melkein alusta asti.
”Tämä taitaa nyt olla jo 17:s kisa, jota olen mukana tekemässä. Kaiken kaikkiaan Rallybaron Mäntsälä -ralli 2025 on järjestyksessään moottorikerhon 20:s ralli. Joitain naisten ja junioreiden SM-arvoisia kisoja on aiemmin järjestetty, mutta taitaa useimmin kisa ollut F-cupin osakisa. HRT-kisojen määrää en nyt muista ulkoa, mutta on niitäkin ollut vuosien aikana aiemmin”, kertasi Laaksonen.

Muutamien menneiden vuosien aikana on kovasti kaivattu kilpailijoita ralliin kuin ralliin. Tämänkertainen osallistujamäärä ”löi kyllä ällikällä” meidät kaikki, se on todettava.
”Odotimme kyllä noin 150 autokuntaa, mutta tämä ylitti kaikki odotukset. Nöyrästi otamme tämän vastaan ja suuret kiitokset tietenkin kuuluvat kilpailijoille, jotka meille tulevat. Vastausta siihen, mikä mahtaa olla salaisuus suuren osallistujamäärän saamiseen, en osaa antaa. Ehkäpä sana on kiirinyt meidän hyvistä kisoistamme, ja varmaan sekin vaikuttaa, että sijaitsemme Suomen kartalla alueella, jossa on paljon harrastajia”, tuumaili Laaksonen.

Laaksonen myös paljasti, että lisähommaa tuli samalla, kun pitää laajentaa huoltoalueita yms.
”Mutta ei se haittaa, mielellämme tämän teemme, vaikkakin alue voi kasvaa hieman hajanaiseksi.”

Kuuden erikoiskokeen mittainen Rallybaron Mäntsälä -ralli ajetaan Mäntsälän ympäristössä lauantaina 17.5.2025 klo 10:01 alkaen, jolloin ensimmäinen tasanopeusauto starttaa reitille. Kilpailukeskuksena toimii Toimintakeskus, osoitteessa Makasiinintie 4, Mäntsälä.

-kk