Juha Selänne otti neljännen luokkavoiton ja vei kategoriamestaruuden

Juha Selänne – Jarkko Kohtaniemi olivat hetken aikaa tiukoilla luokassaan. Voitto kuitenkin tuli ja sen myötä kategoriamestaruus. Kuva: Marko Kyöstilä
Ennen Jyväskylän Suurajoja ikäkategorian pistejohdossa oli Orimattilan UA:n Antti Siikala Skoda Favoritilla luokasta 15. Tiukasti kintereillä oli luokan 16 Turengin AK:n Ilkka Koskela Corollalla. Miesten ero oli vain kolme pistettä. Viiden pisteen päässä Siikalasta ja kolmantena oli Keski-Karjalan UA:n Juho Silvennoinen myös Favoritilla luokassa 15. Neljättä sijaa piti HRCF:n Juha Selänne myös Favoritilla luokasta 15 pistein 39 eli Siikalaan piste-eroa oli 11 pistettä eli luokkavoitosta ajettava potti.
Siikalalla oli mahdollisuus luokkavoitolla kasvattaa pistepottia vain kahdella pisteellä eli kasassa olisi 52 pistettä. Koskelan potti kasvaisi oman luokan voitolla 50 pisteeseen. Silvennoiselle olisi mahdollisen luokkavoiton myötä tarjolla kolme pistettä, jolloin kokonaismäärä olisi 46.
Ja sitten vielä Selänteen tilanne: luokkavoittoja miehellä oli jo kolmesta kisasta, kun Kuopio ja Lahden osakisa jäivät ajamatta. Luokkavoitolla ja osallistumispisteillä Selänteellä olisi mahdollisuus kerätä 54 pistettä. Selänteen luokkavoitto tietty merkitsisi myös, että muille kertyy pienempi määrä pisteitä sijoituksen huonontuessa.
Mielenkiintoinen lähtöasetelma siis kauden päätöskisaan. Selänne ilman muuta oli luokan 15 voittajasuosikki ennakkoon, mutta, mutta…. tämä on rallia ja kaikenlaista voi tapahtua – kuten Suurajoissa niin monessa muussa kategoriassa nähtiinkin.
Luokittain
Jännityksellä Jyväskylän Suurajoissa tietenkin odotettiin luokan 15 pätkäaikoja. Laajavuoren vajaan neljän kilometrin mittaisella pätkällä Selänne ja Silvennoinen jakoivat täsmälleen saman ajan. Siikala jäi 6,6 sekuntia. Risto Laine, joka iloksemme tällä kertaa Favoritilla esiintyi luokassa 15, jäi 13 sekuntia ja Vesa Båga Daihatsulla 15.
Kakkosella 5,3 kilometrin osittain vanhalla Humalamäen pätkällä Selänne ajoi 5,6 sekunnin pohjat ennen Silvennoista. Siikala jäi 12,8. Laine keskeytti tekniseen vikaan.
Ja mitä seuraavaksi tapahtui? Silvennoinen nousi kolmosella johtoon, kun miehen pohja-aika oli 17,8 sekuntia parempi kuin Selänteen. Siikala oli kolmas 22,4 sekuntia perässä. Huoltotauolle tultaessa Silvennoisen johtomarginaali oli 12,2 sekuntia.

Juho Silvennoinen on hetkittäin väläytellyt kovaa vauhtiaan, mutta tekniset ongelmat ovat vaivanneet. Tälläkin kerralla kartturi Toni Salmen kanssa Silvennoinen keskeytti. Kuva: Marko Kyöstilä
Ja siihen se jännitysnäytelmä päättyi. Silvennoinen keskeytti tekniseen vikaan nelosella.
”Kaasarin neulaventtiili jumitti”, kertoi Silvennoinen, joka on tänä vuonna kärsinyt runsaasti teknisistä ongelmista.
”En aio kuitenkaan luovuttaa ennen kuin on kirkkain palkinto ansaittu”, paljasti noin viikon päästä 25-vuotissynttäreitä juhliva punkaharjulainen.
Selänne johti nyt kisaa 40,7 sekunnin erolla Siikalaan. Ja lisää eroa tuli vielä viitosellakin 16,7 sekunnin verran. Siikala ei kuitenkaan maaliin asti päässyt, vaan keskeytys tuli viimeisellä siirtymällä ilmeisesti moottorivian vuoksi.
Selänne ajoi kategoriamestariksi, kuten oli suunnitellutkin. Mies kuitenkin myönsi, ettei ajaminen ole kivaa, kun on pakkovoiton edessä.
”Ajan parhaiten, kun ei oo mitään pakkoa. Kun näin Juhon (Silvennoinen) tienposkessa, ajo alkoi heti luistaa paremmin.”
Selänne myös tunnusti, että ihan oikeasti sai ajaa kisaa Silvennoisen kanssa. Tunnin mittaisen puhelinkeskustelun aikana selvisi runsaasti värikkäitä yksityiskohtia miesten välisestä suhteesta vuosien ajoilta.
”Juho taisi olla 10–11-vuotias, kun ekan kerran tavattiin. Sen jälkeen on paljon kaikenlaista tapahtunut, olen muun muassa järjestellyt Silvennoisille erilaisia ralliautoja ja muutoinkin ollut mukana koko perheen autourheiluharrastuksessa.”
”Heitinkin pojalle huoltotauolla, kun tuloksia katselin, että joko pitäisi ottaa tallimääräykset käyttöön”, paljasti Selänne, joka nimittelee Silvennoista ”ottopojakseen”.
Luokassa 16 TAUK:n Ilkka Koskela ja HeiUA:n Hanna Kukkosen kisa alkoi rauhallisesti. Ykkösellä aika riitti kolmanneksi, kun pohjat ajoi MhMK:n Ilpo Suorela Civicillä. Esa Lindroos oli toiseksi nopein, tappiota Suorelalle tuli 4,2 sekuntia. Koskela jäi 14,1 sekunnin päähän.
Kakkosella Koskelalle pohjat 0,3 sekunnin erolla Suorelaan. Lindroos hävisi 4,3 sekuntia. Tämän jälkeen Koskelalla ei vastusta ollut. Lindroos ja Suorela keskeyttivät kolmosella tekniseen vikaan. Koskelan jälkeen luokassa maaliin ajoivat vielä Kari ja Edith Holmberg Peugeotilla.

Luokassa 16 maaliin tuli kaksi autokuntaa: Ilkka Koskela-Hanna Kukkonen (vas.) sekä Kari Holmberg tyttärensä Edithin kanssa. Kuva: Seppo Koskinen
Koskela ylsi luokkavoiton ja Siikalan keskeytyksen myötä tasapisteisiin. Heidän keskinäisen paremmuutensa ratkaisi osanottajamäärä, joka on luokassa 15 ollut koko kauden parempi. Kärkikolmikko kategoriassa on Selänne, Koskela ja Siikala.
Luokassa 17 ei ollut osanottajaa.
HRCF:n Sami Jaakkola kartturinsa Riku Alastalon kanssa ajoi Mercedes-Bensillään yksinään luokassa 18. Huimasti mies Mersulla lasketteleekin. Luokkien 1–18 yleiskilpailussa sijoitus on neljäs. Jaakkola on yksi viidestä Sami-nimisestä, jotka miehittivät viiden kärjen sijoitukset Jyväskylässä. Yksi Sami tosin tipahti leikistä pois, kun ykkösellä neljänneksi ajanut Leinosen Sami keskeytti kannentiivisteen pettämiseen ennen kakkospätkää.

Mersu-mies Sami Jaakkolan meno kartturi Riku Alastalon kera on katsojille mieluista. Kuva: Marko Kyöstilä
Palkintogaala Laajavuoressa 22.11.2025
HRCF:n Palkintogaalassa Hotelli Laajavuoressa 22.11.2025 palkitaan ikäkategorioitten viisi parasta kuljettajaa ja kartanlukijaa. Lisätietoa ja ilmoittautumislomakkeen linkki on tässä: https://forms.gle/MR7FvfFe617iXdSA9
Majoitusta tarvitsevan kannattaa olla pikimmiten yhteydessä hotelliin. Meidän varaavamme kiintiö on täyttymässä jo. Aikaa huonevarauksen tekemiseen on lokakuu, mutta ei kannata jättää viime tippaan.
Palkintogaalassa juhlistetaan myös HRT-sarjan 30-vuotista taivalta sekä vietetään samalla pikkujoulua. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Kerää huoltojoukot, sponsorit, ystävät, tuttavat ja muutkin mukaan juhlimaan. Ei tarvitse todellakaan olla ”vain palkittu”. Ohjeet ilmoittautumiseen ja illalliskortin hankkimiseen löytyy tuosta ilmoittautumislomakkeesta sekä näiltä HRCF:n nettisivuilta mm. Etusivulta.
-kk
Pistetilanne osakisan 6/6 jälkeen – Top 10
Kuljettajat
1. Juha Selänne HRCF lk 15 Skoda Favorit pisteitä 54
2. Antti Siikala OriUA lk 15 Skoda Favorit pisteitä 50
3. Ilkka Koskela TAUK lk 18/16 MB 190 E/Toyota Corolla GT pisteitä 50
4. Juho Silvennoinen K-KUA lk 15 Skoda Favorit 136 L pisteitä 45
5. Juha Mäkitalo EurUA lk 17 Fiat Ritmo 130 TC pisteitä 37
6. Sami Jaakkola HRCF lk 18 MB 190 E 2.3 pisteitä 35
7. Keijo Hållfat MäntsMK lk 16 Toyota Corolla GT pisteitä 30
8. Kari Holmberg HRCF lk 16 Peugeot 205 GT pisteitä 28
9. Ilpo Suorela MhMK lk 16 Honda Civic 26
10. Emil Johansson HRCF lk 15 Lada Samara (Vaz 2108) pisteitä 25
Kartturit
1. Jouko Huilla OriUA lk 15 pisteitä 50
2. Hanna Kukkonen HeiUA lk 18/16 pisteitä 47
3. Jari Karhunen EurUA lk 17 pisteitä 37
4. Toni Salmi SLUA lk 15 pisteitä 36
5. Riku Alastalo VääUA lk 18 pisteitä 35
6. Edith Holmberg HRCF lk 16 pisteitä 28
7. Ville Hyttinen NuUA lk 16 pisteitä 26
7. Jussi Syväranta LahUA lk 16 pisteitä 26
9. Jarkko Kohtaniemi LahUA lk 15 pisteitä 25
10. Timo Johansson HRCF lk 15 pisteitä 25