Pasi Hapulahti nuottisarjalaisten mestari, Petri Fonsell samoilla pisteillä toinen

Riihimäen parin Pasi Hapulahti – Antti Nordström ei tarvinnut enää täysillä yrittää, kun pahimmat vastustajat keskeyttivät. Miehet voittivat nuottiluokan mestaruuden. Kuva: Marko Kyöstilä
Riihimäen Pasi Hapulahti kaksivetoisella Volvo 242:lla on monesti todennut, ettei ”kerkiä” nelikkojen kanssa samassa luokassa (23). Nelivetoiset eivät sinänsä sellaisenaan ole olleet suurin vastus nuottisarjan mestaruuden esteenä. Tiukimman taistelun Hapulahti on käynyt kauden alusta asti 1300-kuutioisella Opel Kadettilla luokassa 20 ajavan Lakeuden UA:n Toni Kemppaisen kanssa. Ja olihan talvikisoissa vielä tiukkaa Uuraisten UA:n Ville Silvastin Lanciankin kanssa.
Kauden edetessä tilanne alkoi muuttua. Mäntsälässä, kauden kolmannessa osakisassa toukokuussa, Silvasti ei ollut mukana, mutta Kemppainen jatkoi luokkavoittojensa sarjaa. Tässä vaiheessa Kemppainen meni pistejohtoon ja Hapulahti oli vasta viides, mihin oikeuttivat Kuopion kakkossija, Laukaan keskeytys ja Mäntsälän luokkavoitto.
Ja taas astui ”kohtalo” peliin. Vai oliko Hapulahti vain ”Hannu Hanhi”? Lahden osakisassa nimittäin sekä Kemppainen että Silvasti keskeyttivät. Hapulahti nousi pistejohtoon. Hartolassakin Kemppainen keskeytti, Silvasti ei osallistunut.
Jyväskylän Suurajoissa Kemppainen oli pakollisen luokkavoiton edessä, ja sen myötä luokkavoittoon oli ajaminen myös Hapulahdella, mikäli mestaruushaaveet toteutuisivat. Eikä Hapulahti ihan helpolla siinä näyttänyt pääsevän, kun Suurajojen osanottajalistaan ilmaantui uusvanhoja ”kovia menijöitä” ja kahdella näistä oli alla nelivetoinen auto.
Hapulahti tuumaili ennen Laajavuoren ykköspätkää, että ei aio varmistella, luokkavoittoon on pakko pyrkiä, vaikka ”paperilla” tilanne näyttää toivottomalta. Ja mitä sitten taas kävikään? Ensimmäiselle pätkällä jäivät näistä Ari-Matti Rikkinen ja Timo Markkanen, mutta myös Toni Kemppainen, joten Hapulahden pisti lopulta mestaruuden kannalta tiukimmalle luokan 20 Starletilla voittanut Petri Fonsell. Miehet päätyivät tasatilanteisiin. Hapulahti voitti, kun Fonsell ei ollut Kuopion kisassa mukana ja Hapulahti osallistui kaikkiin osakisoihin.
Jyväskylän Suurajot luokittain
Skoda Octavialla luokassa 19 kilpaileva pari Pekka Anttalainen–Antti Hietaniemi olivat jälleen ainoat osanottajat luokassaan. Lahdessa sentään toinenkin autokunta oli mukana, Stefan Henkola
Luokassa 20 Toni Kemppainen oli Laajavuoren 3,5-kilometrisellä pätkällä luokkansa viimeinen, noin 50 sekuntia pohja-ajasta ja mies keskeyttikin pätkän jälkeen moottorivikaan. Pohjat ajoi Kiuruveden UA:n pari Jussi Lappalainen–Panu Kleimola Escortilla. Petri Fonsell–Jani Kovanen Starletilla jäi vaivaiset 0,3 sekuntia. PR-Racingin pari Harri Antinaho – Mari Kinnunen myös Starletilla oli kolmas, eroa Lappalaiseen jäi 1,3. Tämähän jo lupaili mielenkiintoista kisaa.

Petri Fonsell – Jani Kovanen ylsivät tasapisteisiin nuottisarjan voittajan Pasi Hapulahden kanssa, mutta jäivät kakkosiksi. Kuva: Marko Kyöstilä
Kakkosellakin sama kolmikko mahtui vajaan kolmen sekunnin sisään. Fonsell oli nopein, Lappalainen jäi 1,1 sekuntia ja Antinaho 2,7. Eikä tilanne muuttunut kolmosellakaan Kuohussa, joten huoltotauolle tultaessa Fonsell johti 5,2 sekunnilla ennen Lappalaista. Antinaho oli 15,3 sekunnin päässä kolmantena.
Nelospätkä oli Jukojärvi ja mittaa sillä noin 15 kilometriä. Fonsell paukautti tännekin pohja-ajan, kun Lappalaiselle sattui ilmeisesti ajovirhe risteyspaikassa. Mies ajautui vauhdilla lippusiiman alle, osui siviiliautoon, tuli silti maaliin ja sai yli kahden minuutin suoritusajan. Tilanne on puhututtanut laajalti. Asiaa tutkitaan tietääkseni edelleen. Lappalainen kirjoitti keskeytysilmoitukseensa ”Motivaatiopula” ja keskeytti nelosen jälkeen.
Fonsell teki pohja-ajan myös viimeiselle, Urrian pätkälle ja voitti luokan 35,8 sekunnin erolla. Antinaho oli yhtä selvä kakkonen, kun kolmanneksi sijoittunut ”tulokaskuljettaja” Juha Koski-Lammi on kolmas lähes parin minuutin erolla Fonselliin.
Luokassa 21 Escort Sportilla ajava pari Juha-Pekka Jokela – Matti Haanpää on koko kauden ajan ollut luokan ainoa osanottaja ja tietenkin maaliin tultuaan aina luokkansa voittanut. Pisteitä on tästä syystä kertynyt kaksi pistettä vähemmän kuin luokissa, joissa on enemmän kuin yksi kuljettajaparia. Jokela kuitenkin pistetaulukossa komeasti kolmas.

Juha-Pekka Jokela ja Matti Haanpää ovat koko kauden kurvailleet luokassaan ilman kanssakilpailijoita. Kuva: Marko Kyöstilä
Luokassa 22 neljä autokuntaa starttasi, kaksi keskeytti. Matkalle jäi Jarmo Monni Escortilla vetoakseli rikkoutumisen vuoksi ja Jukka Aromaan Fiat Uno Turbosta meni vaihdelaatikko.

OUA:n Kari Kajulan ja Raahen UA:n Teemu Braggen ei tarvinnut Opelilla ihmeemmin ”puristaa”, kun heti ykkösellä kaksi autokuntaa luokan neljästä keskeytti. Kuva: Marko Kyöstilä
Luokan voittoon ajoi Oulun UA:n Kari Kajula kartturinsa Raahen UA:n Teemu Braggen kanssa. Lauri Lajunen – Tapio Nirkkonen Triumph TR 7:lla tulivat myös maaliin.
Kuten Hapulahti jo ennen kisaa uumoilikin, nelivetoinen menee luokassa 23 ”maisemaan”. Keuruun UA:ta edustava, mutta Jyväskylässä asuva Juuso Metsälä äitinsä Sari Ohra-ahon kanssa oli HRT-sarjassa 2025 toistamiseen mukana. Edellinen koitos oli Laukaan Peurunka-ralli, josta heltisi myös luokkavoitto.
”Peurunka oli kiva kisa, mutta nyt täytyy tunnustaa, että hieman jännittää näille teille lähteä Juusolle nuottia lukemaan”, myönsi Ohra-aho ennen starttia.
Hyvinhän tuo näyttää sujuneen, kun Metsälä tuli maaliin Silvastia noin puolitoista minuuttia paremmalla loppuajalla. Hapulahti jäi noin kolmen minuutin päähän.
”Meiltä hajosi kardaanin tukinivelen laakeri kolmosella, onneksi sopivasti ennen huoltoa. Sen jälkeen vähän pudotettiin vauhtiakin, kun kuultiin Kemppaisen keskeyttäneen”, paljasti Hapulahti kisan jälkeen.
Nuottisarjassa 39 kuljettajaa ajoi pisteille kuudessa osakisassa.
Palkintogaala Laajavuoressa 22.11.2025
HRCF:n Palkintogaalassa Hotelli Laajavuoressa 22.11.2025 palkitaan ikäkategorioitten viisi parasta kuljettajaa ja kartanlukijaa. Lisätietoa ja ilmoittautumislomakkeen linkki on tässä: https://forms.gle/MR7FvfFe617iXdSA9
Majoitusta tarvitsevan kannattaa olla pikimmiten yhteydessä hotelliin. Meidän varaavamme kiintiö on täyttymässä jo. Aikaa huonevarauksen tekemiseen on lokakuu, mutta ei kannata jättää viime tippaan.
Palkintogaalassa juhlistetaan myös HRT-sarjan 30-vuotista taivalta sekä vietetään samalla pikkujoulua. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Kerää huoltojoukot, sponsorit, ystävät, tuttavat ja muutkin mukaan juhlimaan. Ei tarvitse todellakaan olla ”vain palkittu”. Ohjeet ilmoittautumiseen ja illalliskortin hankkimiseen löytyy tuosta ilmoittautumislomakkeesta sekä näiltä HRCF:n nettisivuilta mm. Etusivulta.
-kk
Pistetilanne osakisan 6/6 jälkeen
Kuljettajat
1. Pasi Hapulahti RiiUA lk 23 Volvo 242 pisteitä 52
2. Petri Fonsell HRCF lk 20 Toyota Starlet pisteitä 52
3. Juha-Pekka Jokela HRCF lk 21 Ford Escort Sport pisteitä 48
4. Jussi Lappalainen KiuUA lk 20 Ford Escort 1300 GT pisteitä 46
5. Kari Kajula OUA lk 22 Opel Kadett GTE pisteitä 43
6. Toni Kemppainen LakUA lk 22 Ford Escort RS pisteitä 43
7. Jarmo Monni LahUA lk 22 Ford Escort RS pisteitä 40
8. Ilkka Pohjonen NuUA lk 20 Skoda Favorit 136 l pisteitä 40
9. Ville Silvasti UuUA lk 23 Lancia 037 pisteitä 39
10. Ilpo Hietanen NuUA lk 22 Volvo 142 S pisteitä 35
Kartturit
1. Jani Kovanen THU-team lk 20 pisteitä 52
2. Antti Nordström RiiUA lk 23 pisteitä 49
3. Matti Haanpää OriUA lk 21 pisteitä 48
4. Panu Kleimola KokUA lk 20 pisteitä 46
5. Teemu Bragge RaaUA lk 22 pisteitä 43
6. Veikko Kanninen MäntsMK lk 20 pisteitä 43
7. Nea Uusitalo KSAU lk 20 pisteitä 40
8. Jari Hellgren NuUA lk 22 pisteitä 35
9. Mervi Koivito HeiUA lk 23 pisteitä 30
10. Mari Kinnunen OrSUA lk 20 pisteitä 27