Tannermäki-Kantanen voitti Suurajoissa, Kanervat kategoriamestaruuden

Published by HRCF Tiedottaja on

Sami Tannermäki – Markku Kantanen ”paikkasivat” Kanervien jättämän ”aukon” Jyväskylän Suurajoissa. Kuva: Marko Kyöstilä

Anjalan Janne ja Harri Kanervan ei enää Jyväskylän Suurajoihin tarvinnut osallistua, sillä ikäkategorian 1981 mestaruus oli jo varmistunut. Samalla Janne Kanerva voitti luokkien 1–18 eli ilman nuotteja ajavien yleiskilpailun. Kanervat osallistuivat kauden aikana viiteen osakilpailuun. Pistetaulukossa toiseksi sijoittuva jämsäläinen Esa Lindroosilla osallistumisia on myös viisi, mutta Jyväskylässä hän ajoi ikäkategoriassa 1992. Tämä kaksikko sai tässä ikäkategoriassa maksimiosallistumispisteet.

Sen verran harvassa on ollut muita osallistujia, että Uuraisten UA:n Sami Tannermäki nappaa kahden kisan pisteiden kanssa ”pronssimitalin”.

Vähäinen oli osanotto Jyväskylän Suurajoissakin. Luokkiin 12 ja 13 ei ilmoittautunut kukaan. Luokkaan 14 Sami Tannermäki–Markku Kantanen Volvo 242:lla saivat sentään kanssakilpailijan, kun Saleniuksen Pekka ja Toni Peiponen Laukaalta lähtivät Kadett Coupéllaan mukaan kauden päätöskisaan. Tannermäelle Suurajot oli kauden toinen kisa ja Saleniukselle ensimmäinen.

Tannermäki oli pitelemätön, eikä pelkästään luokassa 14. Luokkien 1–18 yleiskisan voitto tuli 47,1 sekunnin erolla luokassa 11 Escortilla ajavaan pariin Sami Vuorinen–Esa Kirjonen.

Luokassa 14 Saleniuksen autokunta tuli maaliin ja heille kirjataan toiseksi korkeimmat luokkapisteet.

Palkintogaala Laajavuoressa 22.11.2025

HRCF:n Palkintogaalassa Hotelli Laajavuoressa 22.11.2025 palkitaan ikäkategorioitten viisi parasta kuljettajaa ja kartanlukijaa. Lisätietoa ja ilmoittautumislomakkeen linkki on tässä: https://forms.gle/MR7FvfFe617iXdSA9

Majoitusta tarvitsevan kannattaa olla pikimmiten yhteydessä hotelliin. Meidän varaavamme kiintiö on täyttymässä jo. Aikaa huonevarauksen tekemiseen on lokakuu, mutta ei kannata jättää viime tippaan.

Palkintogaalassa juhlistetaan myös HRT-sarjan 30-vuotista taivalta sekä vietetään samalla pikkujoulua. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Kerää huoltojoukot, sponsorit, ystävät, tuttavat ja muutkin mukaan juhlimaan. Ei tarvitse todellakaan olla ”vain palkittu”. Ohjeet ilmoittautumiseen ja illalliskortin hankkimiseen löytyy tuosta ilmoittautumislomakkeesta sekä näiltä HRCF:n nettisivuilta mm. Etusivulta.

-kk

Pistetilanne osakisan 6/6 jälkeen
Kuljettajat
1. Janne Kanerva AnkUA lk 14 Volvo 242 pisteitä 52
2. Esa Lindrtoos AUK Jämsän Äijät lk 13 Talbot Sunbeam pisteitä 48
3. Sami Tannermäki UuUA lk 14 Volvo 242 pisteitä 23
4. Pasi Honkalatva JyvUA lk 12 Toyota Starlet pisteitä 21
5. Keijo Hållfast MäntsMK lk 12 Toyota Starlet pisteitä 12
6. Asko Järvinen LamUA lk 13 Sunbeam Avenger pisteitä 10
6. Pekka Salenius LMM lk 14 Opel Kadett Coupe pisteitä 10
8. Jyrki PUtila LeppävirtaRT lk 14 Ford Escort RS 2000 pisteitä 3

Kartturit
1. Harri Kanerva AnkUA lk 14 pisteitä 52
2. Anja Lindroos AUK Jämsän Äijät lk 13 pisteitä 48
3. Markku Kantanen UuUA lk 14 pisteitä 23
4. Jari Honkalatva JSAST lk 12 pisteitä 21
5. Jasmin Hannunen HRCF lk 12 pisteitä 12
6. Osmo Huovinen LeppävirtaRT lk 14 pisteitä 3