Nuottisarjalaisten luokissa Hartolassa keskeytyksiä runsaasti

  Tänä vuonna kolmeen luokkavoittoon ovat yltäneet Riihimäen Pasi Hapulahti luokassa 23 Volvo 242:lla ja Lakeuden UA:n luokassa 20 Opel Kadettilla 1.3:lla Tomi Kemppainen. Keskeytyksiä Hapulahdella on yksi, Kemppaisella tuli Hartolasta jo toinen peräkkäinen. Voittamalla luokkansa Jyväskylän päätöskisassa on Kemppaiselle silti vielä mahdollisuus nousta pistemäärään 54. Samaan pistemäärään 54 päätyy Read more

Ikäkategoriassa 1992 jäi viimeiseen osakisaan vielä ”selvitettävää”

Ja niinhän siinä sitten taas kävi! Vaikka HRCF:n Juha Selänne ei Lahden jälkeisessä ikäkategorian 1992 pistetaulukosta parantanut neljättä sijaa vielä Hartolassa, nousi hän kuitenkin Jari-Pekka-rallissa luokkavoittonsa myötä yhdeksi vahvaksi ehdokkaaksi kategorian mestariksi mallia 2025. Edellä olevilla on nimittäin nyt jo kisamäärä täysi, eikä mahdollisuuksia pistepotin kasvattamiseen liiemmin ole. Tänä vuonna Read more

Janne ja Harri Kanerva jälleen ”tuplamestareita” Historic Rally Trophyssa

Mitäpä sitä vuosi ikäkategorian 1981 mestaruustaistelusta sanoa? No, jälleen ainakin sen, että Janne ja Harri Kanerva otti jo kauden viidennen luokkavoittonsa. Mestaruus on heidän osaltaan jo varmistunut. Ja jos totta puhutaan, se taisi pikku hiljaa varmistua jo heti Kuopion osakisan jälkeen tammikuussa, sillä kanssakilpailijoita koko kategoriassa on ollut harvemmassa. Laukaassa Read more

Ikäkategoriassa 1975 kiinnostavia uusia kuljettajia ja uutta kalustoa

Ikäkategoriassa1975 kahteen luokkavoittoon tällä kaudella ovat yltäneet Savonlinnan Veijo Hänninen (lk 9), Mäntsälän MK:n Sami Vuorinen (lk 11) sekä EPUA:n Pasi Männistö (lk 10). Vuorinen on ajanut kolme kisaa ja Männistö kaksi. Hänninen on osallistunut kaikkiin kauden osakisoihin. Myös viiteen kisaan on osallistunut luokassa 10 ajava Esa Lainekin, jolla luokkavoittoja Read more

Markku Taipale sekä Jari Ohrankämmen ikäkategorian 1969 kärkikaksikko

Historic Rally Trophy -sarjassa 2025 ikäkategorian Historic 1969 mestaruustaistelu on myös jännittävä. Markku Taipale–Raimo Hautalahti Escort Twincamilla on jo ”homman hoitanut kotiin” ajamalla neljästi luokkavoittoon. Osallistumispisteiden kera miehet ovat maksimipistein pistetaulukon ykkösiä. Wartburgilla jälleen tänä vuonna sarjassa mukana oleva pari Jari Ohrankämmen–Petri Helmikkala ovat myös jo neljä kertaa luokkansa voittanut, Read more

Sami Leino varmisti Jari-Pekka-rallissa ykkösryhmän mestaruuden

Tasapisteiden sattuessa kilpailijoiden keskinäisen sarjasijoituksen ratkaisee pistelaskun ulkopuolelle jääneet paremmat luokkasijoitukset. Mikäli tämäkään ei tuo ratkaisua sijoitusten välillä, ratkaisee korkein yksittäinen pistemäärä, toiseksi korkein jne. Mikäli tämäkään ei vielä tuo ratkaisua, voittaja on se, jolla on loppupisteisiin laskettavissa osakilpailussa ollut eniten lähtöön oikeutettuja kanssakilpailijoita luokassaan. Mikäli tämäkään ei tuo ratkaisua, Read more

Pasi Hapulahti taipui niukasti Janne Kanervalle Jari-Pekka-rallissa

Riihimäkeläispari Pasi Hapulahti ja Antti Nordström Volvo 242:lla ei 2,8 sekunnin tappiostaan suinkaan ollut pahoillaan Hartolassa ajetun HR-sarjan osakisan 5/6, Jari-Pekka-rallin, maalissa. Vasta hiljan historicien EM-sarjan osakilpailusta Kreikasta palannut Hapulahti voitti nuottisarjan ja luokkansa. Tätä edesauttoi, kun nelivetoisella Mazda 323 GTX:llään huoltotauolla kolmen pätkän jälkeen keskeyttänyt Mäntsälän MK:n pari Kim Read more

HRT-sarjan 2025 loppusuora alkaa Hartolan Jari-Pekka-rallista lauantaina

Kauden 2025 Historic Rally Trophy -sarjan kuudesta osakilpailusta on vielä kaksi kisaa ajamatta. Lauantaina 20.9. taistelu mestaruuksista ja muista mitaleista jatkuu Lahden osakisan jälkeen Hartolassa Jari-Pekka-rallin merkeissä Heinolan UA:n isännöimänä. Kilpailu on samalla VW Aircooled Rally Series- sekä BMW Ralli -sarjan osakilpailu. Toistaiseksi toukokuinen Rallybaron Mäntsälä -ralli veti eniten osanottajia, Read more

Uskokaa tai älkää, HRT-kausi 2026 on jo tuloillaan – Kiuruvedellä aloitetaan 24.1.

Kiuruveden UA:n 60-vuotisjuhlaralli aloittaa komeasti Historic Rally Trophy -sarjan 2026. Järjestelyt ovat jo kovassa vauhdissa meneillään. Järjestäjillä on monta uutta, mielenkiintoista ajatusta kisan toteutumiseksi. EK-kilometrejä on luvassa noin 62 ja siirtymiä 76 km. Reitin kokonaispituus noin 140 km.  Kiinnostaako testipätkä torstaina 23.1.2026? Nyt suunnitellaan HRT-kilpailijoille myös testipätkää kisaa edeltävälle perjantaille 23.1.2026. Read more

Rally Trophy -sarjan kisat ovat hyvä tilaisuus aloitella autourheilu-uraa

Nykyaikaisilla autoilla ajettava Rally Trophy -sarja on nyt parin vuoden ajan ollut liitettynä Historic Rally Trophy -sarjaan. Luokka 30 on Vakio 1600 -autoille, eli moottorit ovat vakioita ja suuruudeltaan 1600-kuutioisia.  Luokan 31 autojen viritysasteeksi mainitaan F ja Pro F. Moottorin kuutiotilavuus on enintään 1400. ”Yleisön pyynnöstä” sarjaan lisättiin vielä luokka Read more