HRT-sarjan päätöskisassa Jyväskylässä riitti käänteitä

Jyväskylän Suurajot 2025 oli juuri niin värikäs kuin ennalta osattiin uumoillakin. Muutamissa kategorioissa mestarin nimi oli jo tiedossa, mutta sarjan viimeiseen osakisaan riitti vielä kisaamista ennen kuin kauden päätteeksi jaettavien mitaleiden saajat oli selvitetty. Nuottisarjalaisten mestaruuteen ajoi lopulta Riihimäen UA:n pari Pasi Hapulahti–Antti Nordström Volvolla. Ennen starttia pistejohdossa ollut Hapulahti

Lue lisää »

Rally Trophyssa riittää vielä mitalitaisteluja, Senioreissa mestari jo selvillä

HRT-sarjan yhteydessä on jo muutaman vuoden ajan ajettu myös uudemmille autoille tarkoitettua Rally Trophy -sarjaa kolmessa luokassa. Luokan 30 V1600-autot ovat nimensä mukaisesti 1600-kuutioisia vakioautoja ja luokassa 31 ajopeli ovat viritysasteeltaan ryhmiin F ja Pro F kuuluvia sekä enintään 1400-kuutioisia. Luokka 32 on tarkoitettu Senioreille, jossa ykköskuljettajan on oltava 55-vuotias

Lue lisää »

Antti Väätäinen ja Pasi Jestoi Classic F -sarjan mestareita

Hartolan Jari-Pekka-rallissa Classic F -sarjalaisia oli viisi liikkeellä. Luokassa 27 ja 28 ajoi vain yksi autokunta, isoimpaan luokkaan 29 ilmoittautui kolme autokuntaa. Vaan yksi oli poissa! Anssi Laurell ja Kari Vihmalaakso keskeyttivät Lahdessa ja sitä ennen Mäntsälässä. Laukaassa tuloksena oli kolmas sija, joten tänä vuonna tämä autokunta ei mitaleille pääse

Lue lisää »

Tasanopeusluokan pistetaulukon kärkiviisikkoon vain pieniä muutoksia

Onpa tasaista! Pistetaulukossa samat miehet kärkijoukoissa kisasta toiseen. Ilahduttavasti sentään eri osakisojen ek-suorituksissa on nähty väläytyksiä muidenkin osaamisesta. Vielä kuitenkaan ei kärkiviisikkoon viiden kisan jälkeen ole tullut juurikaan muutoksia. Sen sijaan kympin joukossa on käynyt useampikin pari ”vierailemassa”, kuten Toni Sinkkonen–Pekka Niemi Datsunilla, Ari-Pekka Jääskeläinen Risto Valkonen Celicalla, Jani Koivisto–Juhani

Lue lisää »

Nuottisarjalaisten luokissa Hartolassa keskeytyksiä runsaasti

  Tänä vuonna kolmeen luokkavoittoon ovat yltäneet Riihimäen Pasi Hapulahti luokassa 23 Volvo 242:lla ja Lakeuden UA:n luokassa 20 Opel Kadettilla 1.3:lla Tomi Kemppainen. Keskeytyksiä Hapulahdella on yksi, Kemppaisella tuli Hartolasta jo toinen peräkkäinen. Voittamalla luokkansa Jyväskylän päätöskisassa on Kemppaiselle silti vielä mahdollisuus nousta pistemäärään 54. Samaan pistemäärään 54 päätyy

Lue lisää »

Ikäkategoriassa 1992 jäi viimeiseen osakisaan vielä ”selvitettävää”

Ja niinhän siinä sitten taas kävi! Vaikka HRCF:n Juha Selänne ei Lahden jälkeisessä ikäkategorian 1992 pistetaulukosta parantanut neljättä sijaa vielä Hartolassa, nousi hän kuitenkin Jari-Pekka-rallissa luokkavoittonsa myötä yhdeksi vahvaksi ehdokkaaksi kategorian mestariksi mallia 2025. Edellä olevilla on nimittäin nyt jo kisamäärä täysi, eikä mahdollisuuksia pistepotin kasvattamiseen liiemmin ole. Tänä vuonna

Lue lisää »