HRT-nuottisarjan kisat voitti pari Eerola-Kuismanen, Martti Virolainen pistejohtoon

Lahden ralliviikonloppuna HRT-sarjan nuottiluokkiin tuli lopulta vain kuusi autokuntaa, kun suurin osa sarjaa ajavista ajoi Lahti Historic Rallyn EM-puolella. FIA:n EM-sarjaan on rekisteröidyttävä, mikäli haluaa kerätä EM-pisteitä. Suomalaisista vain Lahdessa EM-sarjassa toistaiseksi esiintyneistä Jari-Matti Latvala sekä Jukka Jalonen maksoivat rekisteröitymismaksun ja olivat näin ollen niiden 14 kilpailijaparin joukossa, jotka virallisesti Read more

”Onko ihan pakko ajaa täysillä”, kyseli kartturina toimiva Harri Kanerva pojaltaan

HRT-sarjassa pisteitä jaetaan luokittain menestymisen perusteella, kuten aina on tehty kaikissa HRT-ralleissa. Historicien ikäkategoriassa 1981 (autot luokiteltu ennen päivämäärää 31.12.1981) on ollut ennen Lahtea sentään kaksi autokuntaa luokassa 14, mutta Lahdessa oli vain yksi. Samaan ikäkategoriaan kuuluvassa luokassa 13 ainoastaan Lammin UA:n pari Asko Järvinen–Mikko Öblom Avengerilla olivat talvella Vilppulassa Read more

Historic-luokkien lisäksi HRT-sarjassa kilpaillaan muistakin mestaruuspisteistä

HRT-sarjan yhteydessä historic- ja Classic F -luokkien lisäksi omista mestaruuspisteistään taistelevat VW Aircooled Rally Series -sarjan Kuplavolkkarit, BMW Ralli -sarjan kilpailijat sekä Rally Trophy -luokissa ”nuoremmat” sekä Seniorit. HRT-sarjan sisällä pisteitä kerätään myös Historic Seniorit -sarjassa, jossa HRT-luokassa kerätyt pisteet kirjataan ennakkoon pisteistä ajamaan ilmoittautuneille, 55 vuotta täyttäneille ykköskuljettajille. VW Read more

Tutut ennakkosuosikkikuljettajat juhlivat voittoa Kouvolan O.K. Auto Rallissa

Jos ennen Kouvolan O.K. Auto Rallia pisti ”pennoset likoon” nuottiluokkalaisten joukossa Marko Uutelalle ja ilman nuotteja ajaneiden luokissa Janne Kanervalle, voi jälleen olla tyytyväinen omaan ”asiantuntemukseensa”. Kumpikin voitti oman sarjansa ylivoimaiseen näytöstyyliin. Ehkei voittokerroin olisi tälläkään kertaa ollut erityisen suuri, sen verran vahva ennakkosuosikin leima oli molemmilla kuljettajilla ”otsassaan”. Vaikka Read more

HRT-sarja jatkuu Kouvolan sorateillä O.K. Auto Rallin merkeissä

Historic Rally Trophy -sarja 2024 jatkuu kolmannella osakilpailullaan ensi viikonloppuna Kouvolan ympäristössä, jossa lauantaina 18.5. ajetaan järjestyksessään jo 20:s O.K. Auto Ralli. Tällä kertaa kilpailun keskipisteenä ja ”tähtinä” ovat historic-kilpailijat, kun aiemmin tapahtuma on tullut tutuksi nykyaikaisten kilpa-autojen SM-rallina. Kauppakeskus Veturin pihalta Kouvolassa reitille lähtee kl 9:01 alkaen noin 100 Read more

HRT-sarja palvelee kilpailujärjestäjien lisäksi keskitetysti katselijoitakin

Monet HRT-sarjan osakilpailujärjestäjät, kuten myös Historic Rally Trophy -sarjakin, käyttää aktiivisesti Facebook-sivustoaan tiedottamisen yhtenä välineenä. Ongelmaksi on käytännössä muodostunut se, että päivitysten määrästä riippuen tärkeäkin tiedote ”hukkuu” nopeasti tuoreimpien joukkoon eikä näin tavoita toivotulla tavalla ihmisiä. Erityisesti katsojat yleensä aktivoituvat hakemaan kisakohtaisia tietoja hyvinkin lähellä itse tapahtumaa, joten tiedot osakilpailusta Read more

HRT-sarjan ykkösryhmässä Kai ja Päivi Iivanainen nousivat pistejohtoon

Omassa kategoriassaan kilpailevat ykkösryhmäläiset ovat ikäkausien 1969–1981 ykkös- ja kolmosryhmään luokiteltuja autoja, jotka on jaettu neljään luokkaan moottorikoon mukaan; enintään 1000-, enintään 1300-, enintään 1600- ja yli 1600-kuutioiset. Ilahduttavasti luokkaan 1 saatiin tälle kaudella neljä Fiat 127 -autokuntaa, joilla on nähty nyt kahdessa osakisassa mielenkiintoiset sekuntitaistelut paremmuudesta. Toivottavasti sama jatkuu Read more

HRT-sarjan toinen talvikisa, Vilppulan Talviralli, lauantaina klo 10:01 alkaen

  Historic Rally Trophy -sarjan toinen, ja samalla viimeinen talviolosuhteissa ajettava, osakilpailu ensi lauantaina, Vilppulan Talviralli, keräsi todella hyvin osallistujia. Mikkelissä tammikuussa ajetun avauskisan jälkeen kasvua on noin 30 prosenttia. Kun sarjan seitsemästä osakisasta loppupisteisiin lasketaan viiden kisan tulos, kaikki ovat vielä hyvin mukana mestaruustaisteluissa. Kilpailuun ilmoittautui 139 autokuntaa, joista Read more

HRT-sarjan yhteistyökumppaneiden tarrat ja toimintaohjeet niiden kiinnittämiseksi

Vuodelle 2024 Historic Rally Trophy -sarjan yhteistyökumppanina jatkaa Villa Silvasti Oy, jonka tarra tulee tuttuun tapaan HRT-sarjassa ajavien luokkien (1-35) kilpa-autojen tuulilasiin. Mukaan ovat nyt uusina yhteistyökumppaneina tulleet Lahden Autolasikeskus Oy sekä Neste Anjala. Auton lasiasioissa kannattaa siis ajaa Lahteen Hirsimetsänkatu 7:aan ja Neste Anjala tarjoaa huoltamopalveluja Anjalassa. HRT-sarjan tarra-asiat Read more