Historic Seniorit -sarja 65 vuotta täyttäneille kuljettajille

Published by HRCF Tiedottaja on

Joitain vuosia sitten HRT-sarjan kisoissa kerättiin pisteitä kuljettajille, joiden ikä oli yli 60:n ja auto valmistettu ja luokiteltu ennen vuotta 1969. Tätä ”sarjaa” ajettiin silloinkin HRT-sarjan sisäisenä kilpailuna.

Tälle kaudelle idea herätettiin uudelleen eloon ja sääntöjen mukaan kuljettajan pitää olla täyttänyt 65 vuotta ja sarjaan pisteitä ajamaan pitää ilmoittautua ennen kuin on oikeutettu pisteisiin. Osallistumispisteitä ei jaeta, vaan kilpailijoiden HRT-luokassaan keräämä pistemäärä kirjataan Historic Seniorit -pistetaulukkoon.

Revontulirallissa ilmoittautuneita oli kaksi; Esa Laine ja Esa Lindroos. Ennen Hämeenlinnaa porukkaan ilmoittautui Bertil Lindholm. Kun pistetaulukko eilen sunnuntaina 12.2.2023 julkaistiin kaksi kuljettajaa; Juha Sarkimo ja Martti Sarasto, hämmästelivät, kun nimi puuttui pistetaulukosta. Selityskin asialle löytyi, kun sähköpostit löytyivät vastaanottajan roskapostista. Näin ollen myös he ovat oikeutettuja pisteisiin.

Uusi pistetaulukko näillä korjauksilla löytyy näiltä sivuilta Sarjapisteet-alalehdeltä. Pahoittelemme sekaannusta.

Jos uusia Senioreita ilmaantuu, tiedon halukkuudesta pisteiden metsästämiseen voi laittaa myös vaikkapa HRT-sarjan facebookin kautta yksityisviestinä tai julkisenakin. Sarjatyöryhmän yhteyshenkilö on nykyään Matti Jukarainen (jukaraisenmasa(a)gmail.com), mutta Juha Ikosellekin mennyt tieto toki kulkeutuu meille.
-kk