Historicien EM-sarjassa 2023 sääntömuutoksia

Published by HRCF Tiedottaja on

Pekka Anttalainen ei hätkähdä muutoksista, sillä hän painottaa vain harrastavansa ja nauttivan kisoista. Tallissa tulevaa kautta odottaa Skoda Octavia Super vm. -61, 1220 cc ja 70 hv.

Joulukuussa julkaistiin FIA:n sivuilla historic-rallien EM-sarjaan liittyviä sääntömuutoksia. Melkoisen radikaaleja ovat. Mikä on näihin muutoksiin johtanut, ei ole kirjoittajalla tiedossa. Taustalla kuitenkin lienee sekin tosiasia, että Euroopassa historic-rallien ”genre” lienee aika lailla erilainen kuin Suomessa. Euroopassa historic-rallit voidaan nähdä jopa ”elitistisinä”, mitä ne eivät suinkaan ole Suomessa.

Eurooppalaiset (etenkin etelä-eurooppalaiset) esittelevät mielellään upeita (lue= kalliitakin) autokaunokaisiaan eivätkä niinkään pidä kilpailemista eivätkä ralleissa menestymistä pääasiana. Vai mitä voisi päätellä sääntömuutoksesta, jonka mukaan ikäkategorioissa pikkuautot ajavat isompien kanssa samassa luokassa eikä luokkapisteitä jaeta enää lainkaan. Lieneekö silti kaksi luokkaa / kategoria tullut sääntöihin siksi, että osakisan järjestäjä voi silti niin halutessaan jakaa pyttyjä luokittain?

Tähän on kerätty ”pähkinänkuoreen” tietoa tämän vuoden sarjaan hyväksytyistä kansainvälisistä säännöistä, joiden mukaan käsittääkseni ajetaan myös Lahden osakisa.

Lahden kansallisen kisan, siis HRT-osakilpailun luokkajakoon yms., nämä eivät ainakaan vielä tänä vuonna vaikuta. FIA:n sääntöihin on nyt tullut virallisesti kohta, jonka mukaan kansallisella kilpailijalisenssillä voi järjestäjämaan osakilpailussa osallistua EM-kisaan, mutta EM-pisteitä ei tietenkään ole mahdollista kerätä. Jos haluaa EM-pisteitä, täytyy ykköskuljettajien rekisteröityä eli ennakkoilmoittautua sarjaan FIA:n portaalin kautta. Hinta on noussut 400 euroon, mutta 2-kuljettajan ei tarvitse erikseen rekisteröityä. 2-kuljettaja saa automaattisesti EM-pisteitä, mikäli toimii kartturina EM-sarjaan rekisteröityneen kuljettajan autossa.

HISTORICIEN EM-SARJA 2023
1. Espanja, 71 Rally Motul Costa Brava 16.–19.3.
2. Tsekki, 31. Historic Vltava Rallye 20.–22.4.
3. Espanja, 14 Rally de Asturias Historico 11.–13.5.
4. Sveitsi, Rallye de Chablais VHC 1.–3.6.
5. Unkari, 56th Mecsek Rallye 22.–24.6.
6. Itävalta, Rally Weiz, Styria 13.–15.7.
7. Suomi, Lahti Historic Rallye 11.–12.8.
8. Italia, 38 San Remo Rallye Storico 5.–8.10.
9. Kreikka, Historic Acropolis Rally 2.–4.11.

Uudistettu FIA EHRC 2023 -luokkajako

Kategoria 1 (autot, jotka luokiteltu 1.1.1958–31.12.1969)
A1 = autoille, jotka on luokiteltu ennen 31.12.1961
A2 = autoille, jotka on luokiteltu 1.1.1962–31.12.1969

Kategoria 2 (autot, jotka luokiteltu 1.1.1970–31.12.1975)
C1 = enintään 2000 cm3
C2 = yli 2000 cm3

Kategoria 3 (autot, jotka on luokiteltu 1.1.1976–31.12.1981)
D1 = enintään 2000 cm3
D2 = yli 2000 cm3

Kategoria 4 (J1-autot, jotka on luokiteltu 1.1.1982-1985 sekä J2-autot, jotka on luokiteltu 1.1.1986–31.12.1990)
E1 = ryhmä N
E2 = ryhmä A enintään 2000 cm3 ja ryhmä B enintään 1600 cm3
E3 = ryhmä A yli 2000 cm3 ja ryhmä B yli 1600 cm3

EM-sarjan pistelaskentakin on uudistettu

Sarjapisteitä jaetaan vain kategoriasijoitusten mukaan, eikä enää luokkasijoitusten mukaan kuten aiemmin. Lisäksi kaikki kilpailuun startanneet 1- ja 2-kuljettajat saavat kaksi (2) pistettä sekä kaikki kilpailun lopullisissa tuloksissa huomioidut 1- ja 2-kuljettajat saavat kaksi (2) lisäpistettä.

Sekä seuraavat lisäpisteet kuljettajille, jotka kilpailevat
–                        
ikäkauden F autoilla saavat kolme (3) pistettä
–                         ikäkauden E autoilla saavat neljä (4) pistettä
–                         ikäkauden D autoilla saavat viisi (5) pistettä

Yhdeksän osakisan sarjasta kuusi parasta tulosta lasketaan kilpailijoiden loppupisteisiin, samoin jos ajetaan kahdeksan osakisaa. Jos osakilpailuja ajetaan seitsemän tai kuusi, lasketaan pisteet viidestä kisasta. Mikäli käy niin huonosti, että vain viisi osakisaa pystytään ajamaan, pisteet lasketaan neljästä.

Uusia sääntömuutoksia lisää

FIA Sporting Regulations kertoo kohdassa 56.2.1 seuraavaa:

Kilpailijatiimin jäsenten (pois lukien kilpailijapari) tai minkä tahansa ko. tiimin kulkuvälineen (auto, helikopteri tms.) läsnäolo on kielletty kilpailureitillä yhden (1) kilometrin säteellä kilpa-autosta, paitsi;
– huoltoalueilla (SZ) ja etähuoltoalueilla (RSZ)
– kun kilpa-auto on kokoomataukoalueella
– kun kilpa-auto on tankkausalueella
– yhdelle tiimin jäsenelle per kilpa-auto kilpailun virallisella autonpesualueella
– kun siihen on annettu lupa lisämääräyksellä
– erikoiskokeilla (tulo-AT:n asema-alueen alkamismerkistä erikoiskokeen maali-AT:n STOP-merkin välisellä alueella)
– kun kilpa-auto on media-alueella (Media Zone)
– kun kilpa-auto ajaa tiekirjan ja reittikartan mukaista reittiä ja kilpailijatiimin muut jäsenet (huoltohenkilöt) käyttävät samaa reittiä (esim. siirryttäessä huoltoalueelle), edellyttäen, että kilpa-auto ja huoltotiimi eivät pysähdy samanaikaisesti samassa sijaintipaikassa.

… ja kohdassa 56.2.2

Jos autoa ei saada käynnistettyä Parc Ferméssä eikä sitä kyetä ajamaan huoltoalueelle huoltoa varten, kilpailun tuomariston tulee sallia kilpailijatiimin työntää tai hinata auto sille varattuun huoltopaikkaan.

-kk