Jari-Matti Latvala suosittelee kaikille osallistumista II Silvasti Winter Touriin

Published by HRCF Tiedottaja on

Jari-Matti Latvala lähtee toiseen Silvasti Winter Tour -tapahtumaan entistä innokkaampana, kun nyt on paremmin tiedossa, mihin on ryhtymässä.

 

Jukka ja Ville Silvastin ”nimikkokilpailu” Silvasti Winter Tour on ajamisesta kiinnostuneille suuri elämys. Silvasti Winter Tour on seikkailun lisäksi kilpailu, jonka reitti sisältää tasanopeusosuuksia ja jossa ajetaan siviililiikenteen joukossa normaalien nopeusrajoitusten mukaisesti. Reitti on noin 1600 kilometriä Jyväskylästä Ouluun ja edelleen Vanttauskosken ja Rovaniemen kautta takaisin. Tasanopeuskokeiden määrä on n. 25, lisäksi ajetaan joitakin ”erikoiskokeita”.

Osallistua voi millä autolla tahansa. Kilpailijoiden autot ovat tieliikennelain mukaisia ajoneuvoja, joihin voi olla asennettu mittalaitteita kartanlukijan käytettäviksi. Reitin ja annettujen nopeuksien noudattamista seurataan GPS-pohjaisella järjestelmällä. Kilpailijaparilla tulee olla kilpailun aikana käytössään vähintään yksi puhelin verkkoyhteydellä ja Mirally Crono -appi toiminnassa. Suunnistamisessa ja aikataulussa pysymisessä pärjää omalla kännykällä hyvin, mutta läppäri saattaa helpottaa suuremmalla näytöllä 2-ohjaajan tehtäviä.

Mukaan lähteäkseen ei tarvitse olla tasanopeuskilpailija, ei nyt eikä tulevaisuudessakaan.

Silvast Winter Tour järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2023. Osallistujia oli parisenkymmentä ja vuoden 2024 kisaan odotetaan samaa määrää. Ilmoittautuminen päättyy 1.3.2024, lisätietoja ja säännöt on saatavilla joko mirally.net- tai Sportity-sovelluksesta, tunnus IISWT2024.

Latvala odottaa tämänvuotisesta kisasta edellistä parempaa

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala osallistuu nyt toista kertaa tapahtumaan.
”Ei ollut mitään ymmärrystä viime vuonna, mihin oli lähdetty”, myönsi Latvala.
”Heti ensimmäiselle tasanopeusosuudella saatiin täydet virhepisteet. Vähän se pisti miettimään, että voiko tämä todella olla näin vaikeata.”
”Opeteltiin hommaa lähes koko ensimmäinen päivä, ja siitä se alkoi mennä paremmin ja paremmin.”

Latvala mainitsee, ettei ensikertalaisten tarvitse suinkaan pelätä lähteä mukaan. Koulutusta laitteiden käyttöön ja yleisesti koko kilpailutoimintaan annetaan edellisenä päivänä ennen starttia.
”Kartturini osallistui koulutukseen, mutta itse en työkiireiden vuoksi kerinnyt.”

”Keskityimme ensimmäisenä päivänä liikaa pelkästään mittalaitteiston käyttöön ennen kuin seuraavana päivänä älyttiin, että yhteistyössä tätä hommaa tehdään. Ajoin ensin liikaa ns. rallityylillä eli leikkasin mutkissa. Huomattiin, että paras tapa edetä on tien oikeaa laitaa ja keskittyä kulloinkin pyydetyn ajonopeuden ylläpitämiseen.”

Jari-Matti Latvala kaartamassa jäärataosuuden jälkeen pois radalta. Ei liene kenenkään vaikea arvata, kuka oli rata- ja ralliosuuksien nopein. Kuva: Mika Turkki

Latvalalla on pelkkiä hyviä muistoja viime vuoden kisasta. Mies kuulostaa olevan innostunut osallistumaan uudelleen tapahtumaan.
”Kisa oli ennen kaikkea rento ja mahtava elämys. Meillä oli oikein kivaa koko ajan. Sen kuitenkin opin, että kun ollaan monta tuntia autonratissa, penkin on syytä olla kunnollinen ja hyväistuttava. Turtuneena ei jaksa keskittyä.”

Latvala lähtee tänä vuonna Silvasti Tourille Toyotan MM-rallitiimin Toyota Yaris GR:llä, joka on ollut heillä nuotituskäytössä.
”Viime vuonna nautin kovasti myös muutamasta rallierikoiskokeesta, joita Silvasti Tourilla on tavallisesta tasanopeusrallista poiketen liitetty kilpailusuoritukseen mukaan. Uskon, että tällä kertaa käy samalla lailla.”

Lisätietoa II Silvasti Winter Tour 2024 -tapahtumasta löytää tästä.

-kk