Kategoriassa Historic -> 1981: Ei mitään uutta, Kanervat jälleen ykkösiä

Published by HRCF Tiedottaja on

Janne ja Harri Kanervien meno erikoiskokeilla on yleisölle kovastikin mieluista katsottavaa. Kuva: Timo Pullikka

Harmillisesti kategoria Historic ->1981 on tänä vuonna kutistunut melko pieneksi. Pistetaulukossa on vain kolme autokuntaa tältä vuodelta. Kouvolan O.K. Auto Rallissa osanottajia luokassa 14 oli kaksi autokuntaa, kategorian luokissa 12 ja 13 ei yhtään. Luokassa 14 ”joutuu” ajamaan voitosta Janne ja Harri Kanervan kanssa, mutta muissa luokissa on sentään aiemmin käyty tasaväkisempää kisaa.

Luokassa 14 lähdettiin Kouvolan kisaan tilanteessa, jossa Laukaan Heikki ja Emppu Valkonen olivat johdossa 23 pisteellä Kanervien keskeytettyä Vilppulassa. Mikkelin voiton jälkeen Kanervilla oli pisteitä 14. Kolmantena kilpailijaparina Vilppulassa oli Lammin UA:n Asko Järvinen – Mikko Öblom.

Ykköspätkällä Kanervat odotetusti ottivat tahtipuikon haltuunsa. Valkoset taipuivat 17,7 sekunnilla kuuden kilometrin mittaisella avauspätkällä. Totuuden nimissä voitaneen todeta, että ilman ongelmia Kanervat toki menevät ns. maisemaan, mutta olisihan se ollut kiva, jos Valkoset olisivat pystyneet ajamaan maaliin asti. Tällä kertaa 15 kilometrin mittainen kakkospätkä koitui laukaalaisten kohtaloksi, sillä keskeytys tuli ulosajon vuoksi.

Tuttu tilanne HRT-kisan maalissa: Kanervat Janne ja Harri tuulettavat voiton kunniaksi. Kuva: Seppo Koskinen

Melko lailla tasavauhtia Kanervat pitivät läpi kilpailun. Ykköspätkän 14,3 sekunnin pohja-aika ennen Sami Vuorista pysyi suhteellisesti samana muillakin pätkillä. Luokkien 1–18 yleiskisassa Kanervat ajoivat voittoon lähes kahden minuutin erolla seuraavaan.
”Kyllä ihan mukavasti tuli Volvo tänään”, totesi Janne.
”Pitokin oli ihan optimaalinen. Nelosella oli irtosoraa aika paljon, muttei juurikaan muilla.”
”Pölyä oli välillä melko paljon. Vähän joutui himmailemaankin edellä menevän nostattaman pölyn vuoksi.”

Voisi luulla, että on ”tylsää”, kun ei ole enemmän autoja, joiden kanssa kisata.
”Ei oo, kyl mie silti tykkään ajamisesta. Olisi kiva, jos enemmän luokan 14 autoja tulisi mukaan, kun niitä on niin julmettoman paljon talleissa kuitenkin.”

Seuraavat osakisat ajetaan Lahdessa 23.–24.8. kaksipäiväisessä tapahtumassa, jossa kummaltakin päivältä jaetaan omat HRT-pisteet.

-kk

Pistetilanne osakisan 3/7 jälkeen
Kuljettajat
1. Janne Kanerva AnkUA lk 14 Volvo 242 pisteitä 28
2. Heikki Valkonen LMM lk 14 Volvo 242 pisteitä 26
3. Asko Järvinen LamUA lk 13 Sunbeam Avenger pisteitä 10

Kartturit
1. Harri Kanerva AnkUA lk 14 pisteitä 28
2. Emppu Valkonen LMM lk 14 pisteitä 26
3. Mikko Öblom HyUA lk 13 pisteitä 10