Myrskyläläinen pari Antti Heinänen-Tiia Mäenpää tiukasti kiinni mitalissa jo nyt

Antti Heinäsen ja Tiiia Mäenpään ovat pistejohdossa ennen päätöskisaa, johon eivät enää kuitenkaan osallistu. Kuva: Marko Kyöstilä
Ennen HRT-sarjan 2024 päätöskisaa Hartolassa näyttää ikäkategorian Historic -> 1969 mitalikolmikko jo melko selvästi olevan tiedossa. AL Myrskylää edustava pari Antti Heinänen–Tiia Mäenpää luokassa 5 Fiat 850 Specialilla ovat jo urakkansa suorittaneet tältä vuodelta. Heinänen nimittäin on innokas metsämies, ja perinteiseen tapaa lähtee hirvimetsälle eikä aio viimeistä osakisaa enää ajaa. Pisteitä pari oli kerännyt 64 jo ennen Petäjäveden kisaa.
Lahden UA:n pari Sami Leinonen–Timo Lehtinen luokassa 6 Escort 1300 GT:llä ovat Petäjäveden jälkeen kaksi pistettä Heinästä perässä. Tällä hetkellä 50 pisteen kera kolmantena 1969-historicien pistetaulukossa oleva Matti Hietamäki ei pysty sijoitustaan enää parantamaan.
Vielä silti voidaan jossitella ja spekuloida lisää. Jos Leinosen luokkaan 6 saadaan toinenkin osanottaja ja Leinonen voittaa luokkansa, hänen pistesaldonsa kasvaa vielä kahdella. Näin Heinänen ja Leinonen olisivat pisteissä tasan eli 64 pisteessä. Tasatilanteessa tarkastellaan seuraavaksi poisjätettyjä kisoja. Heinänen keskeytti Petäjävedellä eikä osallistune Hartolan kisaan, joten Leinosen tilanne olisi parempi. Tänä vuonna luokassa 6 on vain kerran, Vilppulan Talvirallissa, ollut Leinosen lisäksi toinenkin osanottaja. Kovin suuria odotuksia ei kannattane Hartolan osanottajalistalle asettaa.
Historicien -> 1969 pistetaulukossa näkyy myös yksi korjaus, joka tehtiin Lahden osakisojen jälkeen. Rallin säännöissä mainitaan, että sarjakisoissa (joihin myös HRT-sarja kuuluu) ei ole sallittua kuljettajien tehtävien vaihto kesken kilpailun. Asiaa selviteltiin. Virheellisesti ensin annetut pisteet on nyt ”nollattu”, osallistumispisteet jäivät voimaan.
Luokittain
Luokassa 5 ei siis ollut maaliintulijoita, kun Antti Heinänen–Tiia Mäenpää keskeyttivät kakkospätkän jälkeen teknisen vian vuoksi.
Luokassa 6 Sami Leinonen–Timo Lehtinen päästelivät Escortillaan samaan vakuuttavaan tahtiin menemään kuin muissakin sarjan osakisoissa, vaikkei luokassa ole vastustajia. Luokkien 1–18 yleiskilpailussa lahtelaispari sijoittui 1300-kuutioisella autollaan jälleen kuudenneksi.

Vanhimman ikäkategorian, 1969, Escortilla Sami Leinosen ja Timo Lehtisen vauhti on ollut todella hyvää. Kuva: Marko Kyöstilä
Luokassa 7 sentään oli kolme autokuntaa. Bertil Lindholm–Pentti Ritari palasivat Cortina Lotuksellaan voitokkaasti rallibaanoille Petäjävedellä. Pohja-aika kaikille paitsi viimeiselle pätkälle. Siellä Markku Hietamäki voitti 3,3 sekunnilla. Äkkiä voisi päätellä, että kun Lindholm johti luokkaa melkein kahdella minuutilla ennen vikaa pätkää, ei siellä enää Cortinaa tarvinnut kovasti ruoskia menemään.
Eipä ollutkaan asia aivan noin.
”Kolmosella pamautettiin ihan karmeeseen kiveen. Kuului kova pamaus ja olin varma, että jotain hajosi”, kertasi Lindholm tilannetta kisan jälkeen.
”Auto muuttui sen jälkeen ihan hirveäksi aja. Nelostakaan ei uskaltanut päälle laittaa. Nelospätkällä ajosta ei tullut mitään, kun auto ei pysynyt ollenkaan urissa.”
Lindholm oli kotona autotallissa tarkistanut tilanteen ja huomannut, että pyörässä oli sentin verran haritusta.
Hietamäki Triumph TR7:lla ja luokan kolmas autokunta; Jyrki Meronen–Antti Temonen Ford Cortina 1500:lla, taistelivat Lindholmin takana muista sijoituksista. Kahdella ensimmäisellä pätkällä, joilla yhteispituutta oli noin 30 km, Hietamäki onnistui nykäisemään noin minuutin verran Merosen edelle, joka loppupätkillä kuitenkin kavensi eroa. Maalissa miesten ero oli 38 sekuntia Hietamäen hyväksi.
Luokassa 8 ei tällä kertaa ollut osanottajia.
HRT-sarjan viimeinen osakisa 7/7 ajetaan Hartolan ympäristössä 19.10.2024 Jari-Pekka-rallin merkeissä.
-kk
Pistetilanne osakilpailun 6/7 jälkeen – Historic -> 1969
Kuljettajat
1. Antti Heinänen AL-Myrskylä lk 5 Fiat 850 Special pisteitä 64
2. Sami Leinonen LahUA lk 6 Ford Escort 1300 GT pisteitä 62
3. Matti Hietamäki TerUA lk 7 Triumph TR7 pisteitä 50
4. Bertil Lindholm HRCF lk 7 Ford Cortina Lotus pisteitä 37
5. Markku Taipale HRCF lk 7 Ford Escort Twincam pisteitä 25
5. Juha Berner HyUA lk 8 Plymouth Valiant pisteitä 25
7. Kaj Forsberg HRCF lk 8 BMW 2002 TI pisteitä 24
8. Jari Ohrankämmen HRCF lk 7/5 Saab 96/Wartburg pisteitä 23
9. Jyrki Meronen AUK Jämsän Äijät lk 7 Ford Cortina 1500 pisteitä 19
10. Jukka Eteläniemi AL/AKU Jyväskylä lk 6 Ford Escort 1300 GT pisteitä 10
Kartturit
1. Tiia Mäenpää AL-Myrskylä lk 5 pisteitä 64
2. Timo Lehtinen LahUA lk 6 pisteitä 62
3. Mikko Korhonen LopUA lk 7 pisteitä 45
4. Pentti Ritari HSTT lk 7 pisteitä 37
5. Joni Forsberg AnkUA lk 8 pisteitä 24
6. Petri Helmikkala HRCF lk 7/5 pisteitä 23
7. Antti Temonen AUK Jämsän Äijät lk 7 pisteitä 19
8. Jouni Tanninen HyUA lk 8 pisteitä 12
8. Henry Äyräväinen AUK Jämsän Äijät lk 7 pisteitä 12
8. Martti Latva Tammisaaren MK/UA lk 7 pisteitä 12
8. Soini Liimatainen RDT lk 8 pisteitä 12