Uusia nimiä luokkien 1–18 yleiskilpailulistalla

Luokkien 1-18 yleiskisaan johtoon menneen Sami Vuorisen vihreä Escort piristää kummasti talvimaisemassa. Kuva: Marko Kyöstilä
Haarajoella asuva ja Mäntsälän MK:a edustava 53-vuotias Sami Vuorinen otti Revontulirallissa Ford Escort RS 2000:lla ensimmäisen otteen luokkien 1–18 ykkösohjaajien mestaruustittelistä. Ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt ja tuloslistan kärkipaikkaa aina kolmen erikoiskokeen ajan pitänyt Anjalan Janne Kanerva Volvo 242:lla kärsi tekniikkaongelmista seuraavallakin pätkällä, kunnes keskeytti viimeisellä auton perän rikkouduttua.
Nelosella Vuorinen nousi kärkeen ja Kanervakin sinnitteli vielä kakkosena noin puolen minuutin päässä. EK:lla 5 Kanerva ei enää tullut maaliin, minkä jälkeen Vuorinen otti ylivoimaisen voiton, kun Leppävirta RT:n Jyrki Putila Ford Escort RS 2000:llaan oli jäänyt yli kahden minuutin päähän. Putila lienee heivannut jo vauhtiaan, kun Kanervan lisäksi myös Heikki Valkonen keskeytti samassa luokassa.
Jo kolmatta vuotta HRT-sarjassa kilpaillaan myös luokkien 1–18 ykkösohjaajien mestaruuspisteistä. Nämä luokat eivät tutustu reittiin ennakkoon eivätkä siis käytä nuotteja. Tämä osio syntyi aikoinaan siitä, kun sarjassa voi olla kaikkien kisojen nopein kuljettaja, mutta ainoana osanottajana luokassaan saa vain ”pudotetun” määrän pisteitä luokkavoitostaan. Mestariksi vuonna 2021 ajoi Janne Lindberg ja vuonna 2022 Matti Jaatinen.
Revontulirallissa oli nyt helppo kerätä pistepottiin tärkeitä pisteitä tässäkin kategoriassa. Monta pienempi moottorisen auton kuljettajaakin sai enemmän pisteitä kuin yleensä, kun avauskisassa Hankasalmella ei nähty kaikkia tuttuja, potentiaalisia 10 kärkeen ajavia. Kiuruveden UA:n luokassa 9 Escort 1300 GT:llä ajava Niko Allinen oli kolmas ja HRCF:n Keijo Hållfast 1300-kuutioisella Starletilla luokassa 12 oli neljäs jne.
Pistetilanne osakisan 1/7 jälkeen:
Luokat 1–18 yleiskilpailu
Kuljettajat
1. Sami Vuorinen MäntsMK lk 11 Ford Escort 2000 pisteitä 11
2. Jyrki Putila LeppävirtaRT lk 14 Ford Escort RS 2000 pisteitä 9
3. Niko Allinen KiuUA lk 9 Ford Escort 1300 GT pisteitä 8
4. Keijo Hållfast HRCF lk 12 Toyota Starlet pisteitä 7
5. Keijo Lehtinen HeiUA lk 11 Volvo 142 pisteitä 6
6. Juha Mäkitalo EurUA lk 17 Fiat Ritmo 130 TC pisteitä 5
7. Ilkka Koskela TAUK lk 17 Opel Kadett E GSi 16V pisteitä 4
8. Pasi Honkalatva JyvUA lk 12 Toyota Starlet pisteitä 3
9. Pekka Salenius LMM lk 4 Opel Ascona i 2000 pisteitä 2
10. Risto Tiinus AUK Jämsän Äijät lk 16 Honda Civic pisteitä 1