Ville ja Saimi Silvasti tuovat eksotiikkaa HRT-sarjaan Kuopiossa

Published by HRCF Tiedottaja on

Uuraisten UA:n Ville ja Saimi Silvasti pääsevät tositoimiin Kuopion erikoiskokeella Lancia 037:lla, joka on HRT-sarjassamme hieman ”eksoottisempi” auto. Kuva: Villen arkisto

Historic Rally Trophy -sarjan 2025 avauskilpailuna ajetaan Kuopiossa Hotelli Iso-Valkeinen SM-ralli Kuopion UA:n ja Koillis-Savon UA:n isännöidessä kisaa yhdessä. Alun perin kauden piti alkaa vasta maaliskuussa Laukaassa, mutta savolaisten kutsuun tulla mukaan myös SM-rallin kausiavaukseen vastattiin lopulta myöntävästi.

”Positiivista, että HRT-sarjalaisia tuli Kuopioon 45, mikä on lähes puolet sen rallin osanottajamäärästä”, paljasti HRT-sarjakoordinaattori Heli Korkeila.
”Mitään ennenaikaisia johtopäätöksiä kauden 2025 kilpailijamäärästä ei kannata Kuopion perusteella tehdä. HRT-kausi alkaa todellisuudessa kunnolla vasta Laukaasta. Keskimäärin kilpailijoita osakilpailuissamme on ollut noin 80.”

”Halusimme Kuopion ehdotusta tarkemmin harkittuamme kuitenkin tarjota historic-harrastajille mahdollisuuden ajaa sarjassamme toinenkin talviralli. Alkuperäisessä ja jo julkaistussa kalenterissamme kun oli vain yksi talvikisa. Vaihtoehtoina Kuopiolla oli ajattaa meitä reitillä joko SM-rallin kilpailijoiden jälkeen tai hieman lyhyemmällä reitillä ennen heitä. Valitsimme jälkimmäisen, Kuopion kisassa erikoiskokeiden yhteispituus on noin 41 km, kun tavallisesti pituutta on noin 55 km.”

Kuopion kisassa SM-sarja ajaa erikoiskokeet 1–8. HRT-sarjalaiset tulevat mukaan raviradalla ajettavalta yleisöerikoiskokeelta (EK 4), mutta jättävät toiseen kertaan SM-kilpailijoiden ajaman raviradan (EK 5) väliin ja lähtevät erikoiskokeille 6–8 ensimmäisinä.

Kuopion Hotelli Iso-Valkeinen SM- & HRT-ralliin ilmoittautui 110 autokuntaa. Tasanopeusluokassa kilpailijoita on 10 – mikä on tavallista talvisin – nuottisarjalaisia on mukana 13 ja HRT-luokissa normaalia vähemmän, 19 kilpailijaparia. Lisäksi Classic F -sarjaan lähti kaksi paria ja Rally Trophy Seniorit -luokkaan yksi.

Yleiskilpailukisat tällä kertaa mielenkiintoisimmat

Ilman nuotteja ajavien HRT-luokissa 1–18 (Kuopiossa luokat 23–40) vain kolmessa on vain yksi osanottaja. Ykkösryhmän pienimmässä luokassa kolme autokuntaa taistelee pisteistä, samoin Historic 1969 -luokassa 5 (lk 27), muissa on kaksi osanottajaa, joten näissä luokkavoitosta kertyy normaalimäärä sarjapisteitä.

Vuodelle 2025 palautettiin HRT-sarjassa mestaruustaistelu myös luokkien 1–18 yleiskilpailun osalta, joten Kuopiossa mielenkiinto kohdistunee juuri tähän. Nuottisarjassa tämä on ”arkipäivää”, kun sarjapistetilanteessa luokkapisteet sekä osallistumispisteet määrittävät sijoituksen. HRT-luokkien puolella tehdään samoin, mutta ikäkategorioittain, kuten aiemminkin.

Nuottisarjalaisissa Kuopiossa nähdään Lancia 037:lla Ville Silvasti, jonka kartturina toimii joulukuussa 14 vuotta täyttänyt tytär Saimi Silvasti. Ville on kiertänyt usean vuoden ajan Euroopassa EM-ralleja. Viimeisin euroopanmestaruus kategoriassa 4 tuli vuonna 2022. Vuosi 2024 oli teknisten ongelmien värittämänä, ja kausi jäi kesken jo keväällä.

Nyt Silvasti on tuonut Lancian Suomeen, ja kun tytär on kovasti innostunut kartanlukijana toimimisesta, Kuopion kisa osui mukavasti perheen kalenteriin. Saimi Silvasti on suorittanut kaikki kartanlukijalle tarvittavat tutkinnot. Kilpailijalisenssin nuori saa Suomessa sinä vuonna, kun täyttää 15 vuotta.

Ensimmäisenä nuottisarjan kilpailijoista reitille ampaisee Riihimäen pari Pasi Hapulahti–Antti Nordström Volvo 242:llaan. Miehet pokkasivat Nuottisarjasta viime vuodelta hopeamitalit ja ovat ilman muuta ennakkosuosikkeja tänäkin vuonna. Mestaruustaistelussa isoimmassa luokassa helpottanee tälle vuodelle tullut sääntölisäys, jonka mukaan vain Lahdessa ajaneiden pisteet noteerataan pistetaulukkoon virallisesti, kun kilpailija on osallistunut vielä vähintään toiseen HRT-sarjan osakisaan – joko ennen tai jälkeen Lahden EM-kisan. Tämä Hapulahtea luulisi ilahduttavan, kun viimevuotinen mestaruus meni ”ohi suun”.

Ilahduttavaa on myös, että Nuottisarjan vuonna 2022 voittanut Toni Kemppainen palaa sarjaan. Mieheltä on lupa odottaa kovaa suoritusta, vaikka ”tasoitusta” suoritukseen tulee ”tehottomammasta” autosta. Kemppainen ajaa nimittäin 1300-kuutioisella Opel Kadettilla, mutta on jo näyttänyt, ettei se suinkaan suoraan tarkoita muita hitaampaa vauhtia.

Aiemmilta vuosilta kovia menijöitä nähdään jälleen. Nurmijärven Ilpo Hietanen sekä Kiuruveden Jussi Lappalainen ovat mielenkiintoisia ”paluumuuttajia”. On myös mielenkiintoista nähdä, mitä ns. vakiokalustoon kuuluvat Seppo Raittila, Jussi Välimäki, Juha-Pekka Jokela ja Ville Jauhiainen saavat aikaan. Entä harvemmin HRT-sarjassa nähty oululainen Kari Kajula ja lahtelainen Jarmo Monni?

Ilman nuotteja ajavien yleiskilpailun ehdoton ennakkosuosikki on Anjalan Janne Kanerva. Siitä ei liene epäilystäkään. Ehkä mielenkiintoisinta onkin nähdä, ketkä Kuopiossa sijoittuvat seuraaviksi. Kuten niin monta kertaa aiemminkin on todettu, että rallissa voi tapahtua mitä vaan. Vähintään on kuitenkin suoriuduttava maaliin asti. Siellä ne palkinnot vasta jaetaan!

Viime vuonna Janne ja Harri Kanervan ainoa keskeytys sattui Vilppulan Talvirallissa helmikuussa.  Kuva: Toni Ollikainen

Tasanopeusluokassa mestaripari kohteena

Vuoden 2024 koko mitalikolmikko on mukana Kuopiossa. Hallitseva mestaripari Pekka Stellberg–Pertti Toivonen saa aivan varmasti tehdä parhaansa uusiakseen mestaruuden, sillä sen verran hanakasti Reijo Rintala ja Mika Alakoskela, aiempina vuosina mestaruuteen yltäneet kuljettajat, lähtevät Stellbergin autokuntaa haastamaan.

Rintalan vakiokartturi, Jari Kulmala, ei viimevuotiseen tapaan pääse kauden avauskisaan, sillä autosuunnistuksen SM-osakisaan osallistuminen osui samalle viikonlopulle. Rintala sai kyllä hyvän tuuraajaan. Vierelle istahtaa Matti Juselius, joka on isänsä Hannun kanssa paljon tasanopeutta jo ajanut. Kärkitaistoissa nähdään varmaankin myös mm. Eero ja Eetu Juutilainen, jotka sijoittuivat viime vuonna sarjassa neljänneksi.

Tasanopeusluokan hallitseva mestaripari on Pekka Stellberg – Pertti Toivonen Mazda 323:llaan. Kuva: Marko Kyöstilä

Kun vielä tiedetään, että tasanopeus on todella herkkä laji. Ja erityisesti se on sitä talvella, kun tasanopeusautoissa on oltava tieliikenteeseen tarkoitetut talvirenkaat, ei siis rallirenkaat. Tästä johtuen tulosluettelo voi Kuopion kisan maalissa olla kaikkea mahdollista. Hyvä kisa tulee, se on kuitenkin varmaa!

Aikataulussa poikkeavuuksia normaaliin

Ensimmäinen HRT/HRRT-sarjan kilpailija, numerolla 401 starttaava pari Timo Pelto-Jukka Silvasti, lähtee reitille Hotelli Iso-Valkeisen piha-alueelta klo 11:41. Ensimmäinen erikoiskoe (EK 4) on raviradalla ja siellä tämän parin pitäisi kello 12:00 startata vajaan kolmen kilometriselle jäädytetylle radalle.

Huoltotauolle historicit tulevat EK:n 4 jälkeen, mistä suuntaavat sen jälkeen EK:lle 6. Sillä on pituutta 7,10 km ja ensimmäinen auto on siellä klo 14:31. EK 6 alkaa klo 16:31 ja EK 7 klo 16:59. Maaliin Kuopion torille ensimmäisiä HRT/HRRT-sarjalaisia odotellaan noin klo 18:n aikaan.

-kk